Käytettyäni aamupäivän elämäni analysointiin me päätimmekin Jamesin kanssa tehdä jotain kahdestaan hänen tultua töistä kotia. Suuntasimme siis lounaalle Oakleighin sushi sushiin, mikä sai heti päivän paranemaan asteella. Hyvä ruoka, parempi mieli ei ole mikään turha sanonta! Lounaan jälkeen otimme junan South Yarraan. Tuon 20 minuutin junamatkan aikana kuuntelimme vuorotellen omavalitsemiamme biisejä iphonesta. James on yrittänyt ja yrittää edelleen saada minut kiinnostumaan musiikista, mikä on ollut kyllä kovan työn takana, mutta pikkuhiljaa olen alkanut avartamaan makuani. Vaikka en nyt hirveästi musiikista tiedäkään, pidän siitä miten James löytää biisien merkitykset, ja osoittaa tilannetajunsa musiikin kautta. Mullekin -ikuiselle kiirehtijälle- tekee hyvää välillä vain istua rauhassa junassa ja kuunnella biisin sanoja.
South Yarrassa kävelimme J:n valitsemaa reittiä kohti Prahran marketia, jossa en ollut vielä käynytkään. Prahran market -tapahtuma oli kauppahallimainen elintarvikkeiden myyntipaikka, josta minä bongasin mm. söpöt baby-banaanit ja hassut pallo-avokadot. Mun unelma on sitten joskus "kotiäitinä" käydä lasten kanssa aamupäivästä ostamassa tuoreita hedelmiä ja vihanneksia paikallisilta marketeilta... tässä oli sitten tämän päivän klisee-juttu hah.
Prahran marketeilta kävelimme vielä Chapel Streetille, jossa suurin osa kaupoista olikin jo sulkemassa oviaan, mikä oli hyvä sillä mulla ei ole nyt pahemmin tarvetta kuin rahaakaan ostaa mitään. Yritän siis edelleen kovasti "säästää" Queenslandin-lomaa (jonne on muuten enää vajaa kolme viikkoa) ja uutta kämppää varten. Tosin huomenna ajattelin tehdä säästämisestä vieläkin vaikeampaa suuntaamalla aamusta Camberwell- marketeille... No mutta itseään on aina hyvä haastaa eikös niin!?
James lähti noin tunti sitten kavereineen katsomaan aussijalkapalloa johonkin pubiin ja minä olin enemmän kuin onnellinen saadessani jäädä kotia rentoutumaan. Nyt olen hyvin syöneenä ja juoneena (itsetehdyn tofu-bataatti -salaatin & siiderin) valmis aloittamaan kohutun Fifty Shades of Grey -kirjan, jonka päätin kaikesta kuulemastani "kritiikistä ja paheksunnasta" huolimatta ostaa toissapäivänä omakseni. Minähän teen jokaisessa tapauksessa omat päätelmäni aiheesta kuin aiheesta! XX
 |
sushi sushi -tänään vaihteeksi ankkaa, kasvista ja kanaa!
|
 |
| ihana aurinkoinen päivä suunnata marketeille |
 |
| baby-banaanit (onhan noita Suomessakin, mut tuolla ne näytti jotenkin erityisen suloisilta) |
 |
| pallo-avokadot |
 |
fresh veggies
|
 |
| please, one more pic! |
 |
yksi näistä "tossa haluaisin asua" -taloista
|
 |
joku Fitzgerald...
|
 |
| keltainen talo pisti silmään Chapel Streetiltä |
 |
I love all those townhouses...
|
 |
| ...and I love him too |
 |
| illallinen, muttei kuitenkaan kynttilänvalossa |
 |
| lauantai-illan kotona kruunasi siideri! |
No comments:
Post a Comment