| *Kuvat löydetty Googlesta hakusanalla Bakers Delight |
Tajusin, etten oo oikeastaan viel kertoillu sen enempää mun nykyisestä työpaikastani Bakers Delight -leipomosta. Olen siis nimikkeeltäni casual sales consultant -kuulostaa aina englanniksi paremmalta kuin suomeksi- eli toimin siis myyjänä kolmessa eri leipomossa tässä meidän lähialueilla South East -Melbournessa. Töitä on takana jo pari kuukautta ja hyvin on kaikki sujunut. Itseasiassa tänään sain manageriltani toistamiseen viikon paras myyjä -palkkion eli $20. Rahalla ei sinänsä mulle merkitystä ole -vaikka toki sitä tarvitsen- vaan sillä faktalla, että olen oikeasti onnistunut mun myyntityössä ja se näkyy siis tuloksissa. Musta on kiva palvella asiakkaita ja rupatella kaikennäköistä, mikä onkin siis päätehtäväni. Olen alkanut ymmärtämään, että myyntityössä olen itseasiassa omimmillani. Nämä mun vielä avoimet tulevaisuuden opiskelu- ja työkuviot ovat ainakin saaneet vahvistusta työskennellessäni Bakers Delightissa. Haluan tehdä töitä ihmisten kanssa ja pidän myös organisoinnista, mikä tulee multa sisältä. Hmm on oikeastaan kiva huomata, miten stressaamatta näistä tulevaisuuden suunnitelmistani ja elämällä vain päivän kerrallaan, olenkin alkanut saamaan enemmän ajatuksia tulevaisuudesta. Vielä mikään ei ole varmaa, niinkuin ei tässä elämässä yleensäkään, mutta sen ainakin tiedän, että haluan tehdä jotain mistä nautin ja tuntea, että töihin mennessäni olen täynnä intoa ja tarmoa!
Tälle viikolle mulla ei ole mitään ihmeitä suunnitelmissa; töitä vain ja treeniä salilla. Jamesin kanssa jatkamme talonmetsästystä ja käymme läpi suunnitelmat kahden viikon päähän, sillä 2.10 me lähdemme kahdestaan viikoksi reissuun Queenslandiin!!! Can't wait XX

No comments:
Post a Comment