Tämä blogi kertoo kirjoittajan, Nelli, elämästä maailman toisella puolen Australiassa. OnNELLInen -blogi on vähän niin kuin päiväkirja -vaikka useimmin kyllä kuukausittain kirjoittelen! Jaan täällä kuulumisiani, kerron suunnitelmistani, ideoistani ja kiinnostuksistani. OnNELLInen haluaa olla uskalias, erilainen, aito, hauskakin, ja tietenkin oma itsensä eli nellimäinen XX















Monday, 3 September 2012

Mun maanantai ei alkanut kovin hyvin, sillä heräsin aamuyöstä huonoonoloon ja jouduin sit lopulta oksentamaan eli tämän päivän olen vaan pysytellyt kotosalla. Mulla oli kyllä aikamoinen rumba hommata sijaista klo 6 aikaan aamusta klo 8 alkavaan vuorooni. Soitin siis managerilleni, mutta valitettavasti hän teki itse aamuvuoroa ja sijaisenhommaaminen jäi sitten mun tehtäväksi. Siinähän se 3 h aamusta mukavasti vierähti soitellessa ja viestitellessä 50 henkilölle... No mut näitä sattuu. Ärsyttää itseänikin tää heikko-olo. Mulla oli myös varmaan kuumetta, sillä olin ajoittain jäässä ja sit hikinen. Toivon, että tällä levolla oon taas oma -energinen- itseni huomenna.
Minähän liityin Fitness First -salille viime maanantaina ja kävinkin treenailemassa heti ekalla viikolla 4 päivänä! Fitness First on siis kansainvälinen saliketju, jonka jäsenenä olin myös Lontoossa. Mun on helppo mennä salille ennen töitä tai töiden jälkeen, sillä se sijaitsee samassa osoitteessa mun yhden työpaikoista kanssa eli Chadstonin ostoskeskuksessa Oli ihana huomata, miten paljon olinkin kaivannut liikuntaa. Mullahan nimittäin ei ollut muutamia viikkoja sitten vielä minkäänlaista kiirettä aloittaa treenaamista uudestaan. Jollainlailla koin sellaisen totaalikyllästymisen liikuntaan tämän vuoden aikana. Ehkä se johtui siitä, että takana kuitenkin on ne 14 taitoluisteluvuotta ja pari pakko liikkua vähintään 5 päivää viikossa -vuotta, joten mulle vaan iski yhtäkkiä sellainen olo, ettei mun mieleni tehnyt enää ollenkaan lenkkipoluille tai muuten rehkimään. Oon oikeastaan iloinen et pidin sen tauon, jotta mulla oli aikaa oikeasti miettiä mitä minä liikunnalta haluan. Vastaus on, että haluan liikunnan tuovan hyvän olon enkä uutta stressinaihetta.


salille tieni käy

Chaddy aamuauringossa

Lauantaina olin vapaapäivällä ja suuntasin aamusta salille body attact -tunnille, jonka piti ihana, energinen Ana. Meinasin tuupertua, koska meno oli oikeasti kova -tai sit vaan olen oikeasti huonossa kunnossa hah. Mutta se fiilis, kun tunti oli ohitse ja tunsin sen polttavan tunteen jokapaikassa kehoa. Sitä tunnetta olen kaivannut! Salin jälkeen jäin vielä kiertelemään Chadstoniin, jos löytäisin jotain kivaa päällepantavaa, sillä illasta oli tarkoitus suunnata viettämään ensimmäistä, kunnolllista tyttöjeniltaa Jamesin kavereiden tyttöystävien Gemman ja Sarahin kanssa.
Chadstone on aina kiireinen, mutta erityisesti lauantaisin. Olen onnellinen, että olen töissä vain ma-pe. Suuntasin yläkertaan "paremmalle" puolelle ostoskeskusta, koska tavoitteena oli löytää jokin laadukas yläosa mustien farkkujen seuraksi. Witchery -liikkestä löysinkin sitten kivan paitulin iltaa varten sekä harmaan A-linjaisen collegepaidan nahkatakin seuraksi.


taidekuva

oikeassa valossa


tää menee hyvin yhteen nahkarotsin kanssa


Illasta Gemma tuli hakemaan mut autollaan hänen luokseen, jonne Sarah saapui myöhemmin serkkunsa Jodien kanssa. Me suuntasimme Chapel Streetille Lucky cog -nimiseen baariin ja sieltä vielä kahteen muuhun paikkaan, kunnes aamuyöstä otimme taksin kohti kotia. Taksimatka meille Chapel Streetiltä teki n. 40 dollaria, mikä tuntuu minusta kauhealta hinnalta, koska kotona Joensuussa tuli aina käveltyä joka paikkaan ja Lontoossakin käytin julkisia kulkuvälineitä... No mutta hauskaa meillä oli ja seuraavana päivänäkin oli hyvä olla, sillä olin 50/50- linjalla veden ja alkoholin kanssa :)


niin ja ostin alesta tunnelmavalot...

...nyt ne koristaa ikkunalautaa
tää tuoksu oli pakko saada

Lucky Cog
girls night out

kun valaistun -Chisu (näytämpä blondilta!)

Eilen kävin itsekseni Richmondissa kieretelemässä kauppoja, sillä halusin löytää vielä muutaman salivaatteen lisää. No salivaatteet eli kaksi urheilupaitaa mukaanlukien, löysin myös mustat farkut sample-rekistä ja pari vaaleaa paitaa näin kevättä kohti. On muuten ihana huomata, miten kevät alkaa tulla täällä päin; kirsikankukat kukkii, aurinko lämmittää ja päivät sen kuin pitenevät. Mulle kevät on sellasta valaistumisenaikaa, syksynä kaikki jotenkin hiipuu. Olen siis ehdottomasti kevätihminen ja vielä enemmän siis kesä, joka täällä tulee toivonmukaan olemaan, jotain mitä en ole vielä eläissäni kokenut. Oon sanonut kaikille, että minua ei tule kuulemaan valittamassa liiasta kuumuudesta. Oon aina ollut sellainen vilukatti Suomessakin, että silloin kun muuta ovat läkähtymispisteessä, minä uskaltaudun uimaan sinne järveen... Katsotaan nyt kuitenkin, mutta en oikeasti malta odottaa shortsikelejä XX


aurinkoinen sunnuntai

Richmondin asemalla
 on Fathers day in Richmond (niin meillä oli tosiaan täällä eilen virallinen isänpäivä)
Decjubassa ois tälläinen ihana mekko alessa... toistaiseksi se jäi vielä sinne

Juttelin tän liikkeen omistajan kanssa ja hän kertoi, että oli saanut idean liikkeensä nimeen suomalaiselta ystävältään!

vaatteet tosin on paikallisia ja materiaalit niihin balilta eli siihen se suomalaisuus loppuikin


kirsikkapuut kukkii

1 comment:

  1. mää rakastan body attackia !!! se on mun ihan lemppari :) xxx rakkaudella iiiiina

    ReplyDelete