Tämä blogi kertoo kirjoittajan, Nelli, elämästä maailman toisella puolen Australiassa. OnNELLInen -blogi on vähän niin kuin päiväkirja -vaikka useimmin kyllä kuukausittain kirjoittelen! Jaan täällä kuulumisiani, kerron suunnitelmistani, ideoistani ja kiinnostuksistani. OnNELLInen haluaa olla uskalias, erilainen, aito, hauskakin, ja tietenkin oma itsensä eli nellimäinen XX















Friday, 2 November 2012

Long time no heard

Istun just bussissa matkalla Chaddyyn ja töihin ja ajattelin, että nyt ehdin ehkä pikaisesti kirjoittamaan kuulumisiani! Blogimateriaalia on kyllä tullut tän kahden viikon aikana enemmän kuin koskaan, mutta mun kiireinen aikataulu ja puuttuva nettiyhteys ovat vaikuttaneet siihen, miksi en oo postaillut mitään aikoihin! Anyway lyhyesti (koska kohta oon jo Chaddyssä); me muutettiin Jampan kanssa viime viikonloppuna Hamptoniin !!! Me asutaan kunnollisen kokoisessa talossa, hyvällä aluella, meidän kämppisten (Joshua, Trish, Pat ja Katie) kanssa. Hamptonin pääkatu (kaupat, palvelut, juna-asema ym.) on n. puolen kilometrin päässä ja bussikin kulkee melkein talon edestä!
Itse talo on jo melko vanha ja stailauskin osittain viime vuosituhannelta...entiset asukkaat ovat italialainen eläkeläispariskunta, mikä siis selittää ne kaikki ihanat koristukset -mukaanlukien kellertävät, ruskeakukkaiset laatat kylpyhuoneessa ja kultakoristeiset kattovalaisimet- ainiin ja ikkunoihin jätetyt kulahtaneet pitsiverhot... Mutta älkääs mitään; Nelli on ottanut haasteet vastaan ja pikkuhiljaa paikat kyllä saadaan kuntoon! Mun ja Jampan huone näyttää jo suurinpiirtein siltä miltä haluankin sen näyttävän. Lisään tähän tekstiin kuvia! (Tosin oon huomannut, että iphonella postaillessa sekä teksti että kuvat heittää minne sattuu! Lupaan muokkailla järjestystä ja lisäillä kuvatekstejä, kunhan saan sen toimivan nettiyhteyden taloon!) Mut takaisin tohon meidän huoneeseen; meillä on J kanssa toinen talon suurista makuuhuoneista. Oon lucky, koska meillä on koko seinän kattava liukuovellinen säilytyskaappi, jonne mahtuis vielä tuplana kaikki se tavara, joka meiltä JO löytyy. Yleisväritykseltään huone on kerman vaalea ja lattia on - mun epäonneksi ja kauhuksi- beigeä Kokolattiamattoa!!!! En voi käsittää miksi ihmiset haluavat kauheita, pölyn ja saasteiden kerääjiä koteihinsa?? Kokolattiamatot ei Mia ainakaan lämmitä - kylmänväristyksiä ne vaan antaa! Anyway oon jo kertaalleen desinfioinut maton, siihen tarkoitetulla suihkeella ja imuri tulee kyllä kans pitää huolta siitä ällötyksestä, kunhan sellainen meille ilmestyy ( tulossa kuulemma on)...

kysymys: voiko siivoustarvikkeiden osto olla ihanaa? vastaus: kyllä voi, kun ne tulee omaan kotiin xxx
tää Lontoo -taulu löytyi Typo:sta ja mun oli pakko saada se, koska siinä on alku mun ja Jamesin tarinasta <3

tästä se alkoi

meidän huone..

...vielä tyhjänä

kylpyhuone + Trishin ja Joshin huoneenovi


kylpyhuone

meidän huoneen ikkuna

kaaoksen keskellä


näkymä ovelle

sänky löysi ensimmäisenä paikkansa

Lontoo- taulu seurasi perässä


tauon paikka Jampalle
tähän ideaan (sohva + sängynkaiteet + valot) oon eniten tyytyväinen :)

"kodinhoito"huone

ollaan jo heti pyykätty ;)

etuovi ja MINUN pesemät ikkunat :)





No mut muuten huone on ihanan tilava ja valoakin riittää hyvin -kiitos ison ikkunan. Minä Itseasiassa päätin -ainakin toistaiseksi- jättää vanhat "valkoiset" pitsiverhot meidän ikkunaan, koska ne Itseasiassa käy tähän mun pelkistetyn, maanläheiseen, modernin romanttiseen -tyyliin (olipas kuvaus hah)! Alle viikkohan me ollaan vasta tässä talossa asuttu, joten stailailu tulee jatkumaan eikä se kyllä koskaan lopukaan!


Töihin Chaddyyn mulla menee ajallisesti n.tunti, sillä joudun ottaa kaksi bussia. Ei se mua kuitenkaan haittaa, koska Hampton on asuinalueena ihana! Me käytiin Jamesin kanssa lenkillä toissailtana meren rannalla! Jep, luitte oikein; me asutaan n.15 min hölkän päässä rantabulevardilta. Piti ihan itseään nipistää juostessa! Täälläkö minä asun?! Kyllä pelkkä näkymäkin voi tehdä onnelliseksi:)



Tän tekstin näpyttely on vienyt multa koko päivän ( en siis todellakaan ehtinyt kirjoittaa kaikkea ennen töitä!). Tällä hetkellä istun taas bussissa ja nyt matkalla kotia. Mulla on varmaan 30kg tavaraa mukana; ruokaostokset, Jamesin uudet juhlakengät (kävin noutaa ne Southlandin ostoskeskuksesta, jossa vaihdan bussia), omat työvaatteet ja tietysti leipä, jonka MINÄ kirjaimellisesti tuon pöytään ;)

Huomenna lauantaina on kauanodotettu Derby Day eli ne hevoskisat, joihin tulee pukeutua juhlavasti. Mulla on asukokonaisuus nyt hanskassa. Sen verran paljastan, että edullisesti ja luovuutta käyttäen tämäkin kokonaisuus syntyi. Postailen sunnuntaina Derby Daysta. Tänä iltana mulla on edessä kauneudenhoitoilta. Palailen taas pian XX
Ps. Lisäilen tän tekstin mukaan muuttokuvia sekä muita nappailuja viikon ajalta, mutta kuten sanoin ne on sit sekalaisessa järjestyksessä, koska en osaa muokata tätä tekstiä iphonella...













No comments:

Post a Comment