Tämä blogi kertoo kirjoittajan, Nelli, elämästä maailman toisella puolen Australiassa. OnNELLInen -blogi on vähän niin kuin päiväkirja -vaikka useimmin kyllä kuukausittain kirjoittelen! Jaan täällä kuulumisiani, kerron suunnitelmistani, ideoistani ja kiinnostuksistani. OnNELLInen haluaa olla uskalias, erilainen, aito, hauskakin, ja tietenkin oma itsensä eli nellimäinen XX















Saturday, 22 December 2012

Tää postaus tuleekin tänä aamuna kotisohvalta! Musta tuntuu, että en oo paljoa päässyt tätä penkkiä kuluttamaan, joten jo on aikakin :D Sen perjantaisen varpaankynnen operoinnin jälkeen oon joutunut ottaa iisisti, koska kipu on ollut ajoittain (varsinkin 2. ja 3. päivänä) sietämätöntä. Miten niinkin pieni juttu kuin varpaankynsi voi aiheuttaa NIIN paljon kipua :s Sain tietty reseptilääkkeitä kivunlievitykseen, mutta siitäkin huolimatta öisin on tullut toivottua, että olisipa jo aamu...

Jampan äidin tuliaiskynsilakat <3

Sunnuntaina meillä oli kauanodotettu lounas Jamesin sukulaisten kanssa. Lisa,Brendan ja Lucy tulivat hakemaan mut ja Jamesin autolla(en antanut tyhmän varpaan estää mua lähtemästä). Me treffattiin Jamesin Jenny-täti puolisoineen ( hän teki puheliaisuudellaan muhun vaikutuksen :D), Jamesin setä Adrian puolisoineen sekä serkkuja puolisoineen. Meitä oli siis lounastamassa päälle 20 hlö ja yli puolet jäi vielä pöydästä puuttumaan. Jamesin isän puolelta väkeä riittää -kiitos hänen 6 sisaruksensa!


NJ

perhepotrettia

Lucy:)

parsasalaattia

Musta oli todella kiva tavata Fitzgeraldien perhettä ja kaikki olivat avoimia ja juttelevaisia! Viikon päästä onkin edessä toinen sukutapaaminen, sillä me mennään viettämään joulupäivää Jamesin sedän Tomin luokse.
Joulusta puheenollen; miten se tulikin tänä vuonna niin äkkiä?! Joulukortit sain ajallaan lähetettyä, mutta lahjojen osto... Se on nyt kyllä jäänyt viimeisille päiville -kiitos taas tän varpaan. Me ollaan arvottu Jamesin perheen kesken kuka ostaa kenellekin lahjan ja sama me tehtiin Joulupäivän porukan kanssa. Mun tulee hommata lahjat Jamesin äidille ja Lucylle (siskolle). Sitten vielä tulisi hommata lahja Trishille (kämppis), koska me suoritettiin samanlainen arvonta täällä kotona :)
Oon huomannut et oon hirveen huono tekee asioita loppuun (excluding keittiön siivous)..Mun bloggailu on nimenomaan yksi niistä jutuista, mikä jää helposti kesken ja sit seuraavan kerran onkin jo tilanteet muuttuneet!



meidän OIKEA joulukuusi

kortit+diskopallo+afrikkataulu= meidän joulu

näitä mun asetelmia..

home

Patin mummon pitsiliinat + joulusukka -installaatio


Palaan tälleen perjantai-aamusta (bussipysäkiltä) noihin joululahjoihin; nyt mulla on ostettu Trishille punainen, pinkeillä sydämillä maustettu, pehmoinen aamutakki! Meillä oli tarkoituksena ostaa kämppikselle jotain hauskaa, niin aamutakki on sit mun käsitys hauskasta... No mut se muhkea muoto ja ne pinkit sydämet tekeekin siitä hauskan!
Sain Jamesin delegoitua hoitamaan Lucyn lahjan, joka on mimcon musta/ruusukultainen pikkulompakko. Se on juurikin se, jota Lucy on toivonut! Meillä oli pikkaisen kriisiä tähän lompakkoon liittyen. Jamesin alunperin ostama kappale oli musta/HOPEA (tämä oli kuulemma myyjän syy -uskotaan, uskotaan!!). No vaihtamaan mennessä Jamesin varaama musta/ kulta kappale oli vahingossa myyty toiselle asiakkaalle. Vasta kolmas liikkeessä vierailu tuotti tulosta; Jampan mukaan lähti juurikin oikea lompakko!Jamesin äidille ostin valokuvakehyksen, johon teetätin yhteiskuvan meistä kaikista :) Tykkään ostaa jotain pysyvää lahjaksi.



nurinkurin, mutta saatte selvän: joulukortti rakkailta ystäviltä Suomesta <3

Eräs toinenkin rakas ystäväni lähetti tämän <3


Tänään perjantaina oon vaan ollu menossa (nyt kun varvas antaa luvan kävellä!). Aamusta kävin palauttamassa kyynärsauvat ja vaihdattamassa siteen klinikalla. Varpuliini tuntuu jo paljon paremmalta ja ulkomuotokin hitaasti ja melko varmasti palautumassa normaaliin. Mun pitää vielä pitää sidettä tän varpaan ympärillä, mikä tarkoittaa, että varvassandaalit ovat ainoat kengät, joita pystyn käyttämään :s
Klinikalta otin bussin Southlandin ostoskeskukseen, mutta tämä bussi ei kulkenutkaan suorinta reittiä perille, vaan koukkasi useamman alueen läpi. Hyppäsin Mentonessa pois bussista ja kiertelin muutamat oppshopit, joista saldona tummanvihreä kynähame ja leopardikuvioinen rento neule. (en oo tainnut koskaan ostaa tosissani mitään kissakuosia, mut jotenkin tän neuleen nähdessäni mun teki mieli rikkoa rajoja. Sitä paitsi tää neule on niitä harvoja tyylikkään näköisiä kissakuosisia vaatekappaleita, joita oon nähny!


kissaa seepralla


Southlandiin päädyin puolen päivän aikoihin ja päätin hoitaa loput joululahjaostokset alta. Päivän extra lahjasaldona; the body shopin 3xvartalovoi -paketti (Lisa+Lucy+Molly), keittokulho + lautasliina (Lisalle) ja 3xpieni posliinipöllö, joista yksi menee Jamesin isälle, toinen mun managerille, Margielle ja kolmannen pidänkin sit itse :D
Oon tyytyväinen, että oon saanut hoidettua kaikki lahjaostokset.. En malta odottaa, että pääsen antamaan lahjat. Antamisen ilo on muuten yksi parhaista iloista :)
James lähti illasta ulos kavereineen, joten minä vietin yksin koti-iltaa ja katsoin sekaisin Marista -leffan! Oon ylpeä itsestäni, sillä pysyin oikeasti siinä sohvanpohjalla koko leffan ajan! Nyt öitä ja huomenna toivottavasti aurinkoinen uusi päivä edessä! XX



korvapuustien tekoa (kaulimen korvasi vesipullo ja leivinpaperi vaihtui muffinivuokiin..)

hyviä tuli!

nää oli siis treenausta joulupäivään, jolloin oon luvannut leipoa korvapuustit Jamesin perhelle&sukulaisille  























Saturday, 15 December 2012

Viime viikonloppuna riitti menoa; ensin perjantaista sunnuntaihin Meredith-festareilla ja sunnuntai-illasta Bakers Delightin pikkujouluissa.
Meidän festareille lähtö ei sujunut ongelmitta, sillä klo 22 torstai-iltana meillä ei edelleenkään ollut telttaa?!? Syy tietenkin se, että eräs toinen tykkää jättää nää asioiden hoitamiset viime tippaan...Muutaman edestakas ajelun jälkeen Jamppa sitten päätyi keskiyöllä käydä rymistelemässä kotonaan kaapit ja soitti onnellisena mulle klo 00.30, että teltta löytyi!! Oltiinpa kyllä helpottuneita! Siinä sitten nukuttiin se nelisen tuntia ja aamusta startattiin auto kohti Meredithiä :) Musta on muuten jännä juttu, miten helposti James herää klo 4.30, kun on kyseessä festarit, mutta entäs kun työpäivä on edessä... Sillon nukutaan viimeiselle minuutille! No jokatapauksessa me oltiin siis ajoissa ajelee kohti festarialuetta ja matkalla treffattiin muut Jamesin kaverit autoineen.


Brighton Beach -tasoristeys

pyöräilijät klo 5.30...

Beach Road

-


Beach Road ja kivat talot :)

ajetaan kohti cityä

Post Melbourne

kuumailmapalloilijat

autolla ajetaan varovarovasti

Tää Meredith -festari on jokavuotinen, kolme päiväinen, ei kaupallinen, musiikkifestari. Jota kuinkin Jamesin infon mukaan, tän festaritapahtuman on aloittanut yksityinen henkilö, joka halusi järjestää erilaiset festarit. Meredith- festareille SAA tuoda omat juomansa (tosin ei lasipulloja) sekä omat sohvansa/tuolinsa, jotka voi sitten jättää alueelle. Esiintymislavoja on vain YKSI, joten ideana on, että ihmiset kuuntelevat vain yhtä bändiä kerrallaan. Tää tapahtumapaikka on yksityisellä maatilalla, jonne on siis rakennettu kaikki tarvittava. Me oltiin siis koko viikonloppu kirjaimellisesti pellolla :D
Olin varustaunut tietysti kaikkine hygieniatuotteineni ja minipyyhkeineni viikonloppuun, mutta todellisuudessa peseytymiset jäivät vähemmälle :D Viikonlopun sää oli upean aurinkoinen ja ajoittain kuumakin, joten mun oppshop-hatulle tuli käyttöä, samoin kuin uusille mustille kumppareilleni (en saanut ällötysväristyksiä kävellessäni alueella)...


rannekkeet ranteessa

saavuttiin alueelle

leirintää pystyttämässä

chillaillaan

päivä käyntiin :)

meikä onnellisena festareilla

Bonnie-Sarah-Nelli

chilling

S-N-B

smile!



Grimes


Mun musikaalisuus tuli taas hyvin esille näillä festareilla; en tiennyt yhtään bändiä!! James oli kyllä aikoja sitten lisäillyt mun iPhoneen näitä Meredithin bändejä, mut kun oon vaan niin huono kuuntelee musiikkia?!? Meredith sai mut kuitenkin avautumaan ja karistamaan mun ennakkoluuloja. Suurin osa bändeistä oli itseasiassa kuunneltavia ja monet sai mut ihan jammailemaankin. Grimes oli mun ehdoton suosikki. Rakastin katsoa sitä lacashowta, joka oli laulajaneidon ja kahden tanssijan osalta, ennakkoluulotonta, revittelevää ja rajojarikkovaa! Sen katsominen sai mut sisäisesti hehkumaan! !! Mäkin osaan, mäkin haluun ja mäkin pystyn!! Chet Faker ja Sunnyboys olivat myös hyviä esiintyjiä! Mun toteamus kuului: " I don't like to just listen to music, I wanna see and feel it!". Ehkäpä tää antoi myös Jamesille uskoa, että jopa minä -maailman huonoin musiikin kuuntelija- saatankin innostua uusista artisteista!


lauantai-aamuna

festariväelle tarjolla tuorehedelmämehua

J <3 N

meidän "katu"

näkymä leirintään

ice ice baby

Sarah-Gemma-Nelli- Charlotte

Jampalla lasit vinossa

bootsit ja juomaa

happy Nellie


Bonnie-Nelli-Rosie


kukkaisjuomaa

sunny day

jollakin oli juomat hännässä

Meredith

ihana ilta-aurinko

sunset

yökuvailuja

Meillä oli hauska, vauhdikas festariviikonloppu ja erityisesti olin onnellinen meidän porukasta, varsinki neideistä! Gemma ja pikkusisko Charlotte, Sarah ja kaksoissisko Casey ja heidän serkkunsa Jodie sekä Alexin sisko Rosie ja hänen ystävänsä Bonnie ovat kaikki aitoja ja kivoja neitejä! Tunsin oloni rennoksi ja mukavaksi heidän seurassaan. Varsinkin Bonnien kanssa, jonka tapasin festareilla ensimmäistä kertaa, mulla riitti menoa ja meinikiä! Me vaihdettiin numeroita ja ollaan viestitelty tällä viikolla, milloin treffattaisiin seuraavan kerran :)


sohvat aamusella

Meredith heräilee
James kävi ekan kerran maailmanpyörässä!

minä kookosveteni kanssa

Nellie-Bonnie

Tää viikko tuntui musta todella uuvuttavalta! Olin tietysti töissä, päivitin kertaalleen cv:ni, lähetin kolme viimeistä joulukorttiani ja sitä perus siivoamispyykkäämis -kivaakin riitti! Keskiviikkona tein erityisen pitkän päivän, koska aamusta tein vuoron Chaddyssa ja iltapäivästä toisen Oakleighin leipomossa. James oli tuolloin vapaalla, joten me mentiin käymään Jamesin kotona "kyläilee" mun töiden välillä. Lisa oli tullut ystävineen takaisin lonareissultaan (itärannikon risteilyltä) ja sillä oli mulle tuliaisina pari O.P.I:n kynsilakkaa <3


Eilen perjantaina mulla oli töiden jälkeen edessä tän mun ukkovarpaankynnen operointi. Olin varannut ajan Medical One -klinikalta (n. 10 min ajomatka meiltä). Lääkärin mukaan mun kynsi oli aika syvälle asti kasvanut, joten operaatio oli paikallaan. Itse operointi ei tietenkään koskenut, mutta olipa hyvä, että otin reseptin vahvempia kipulääkkeitä varten, koska parin tunnin päästä varvasta polttelikin jo melkoisesti paketin sisässä... Mulle positiivisena yllätyksenä tuli tämän koko lääkärikäynninhinta; koska mulla on Medicare- kortti (visitor) klinikka laskutti multa VAIN $62 koko honmasta. Yksityisenä potilaana olisin pulittanut $350!! Tuosta $62:sta Medicare (aussejen Kela) palauttaa mulle $35 pankkitililleni. Eli kokonaisuudessaan tää operointi tuli maksaa mulle n.$30?!?! Ihan uskomatonta, miten hyvät sairaanhoitoedut ausseilla ja siis JOPA mulla täällä on!!
Mut nytpä sitten oonkin vaan kotona koipi ylhäällä seuraavat päivät. Oon saanut mun työkaverin Jessican tuuraa mua. Sinällään ikävä, että nyt jää muutamat työpäivät välistä, mutta kotona ollessani ei tuu sit tuhlailtuakaan..
Pipinä on kyllä tuo ukkovarpuliini, mutta onpahan sekin nyt hoidettu. Mun pitää vaan ottaa iisisti, etten saa mitään tulehduksia näinä kesäisinä päivinä! Xx


oman pihan rucolaa

yrttilohta kurpitsaperunapyreellä, rucolaa ja Yorkshire pudding

Nellin varpas on nyt paketissa :S