Tämä blogi kertoo kirjoittajan, Nelli, elämästä maailman toisella puolen Australiassa. OnNELLInen -blogi on vähän niin kuin päiväkirja -vaikka useimmin kyllä kuukausittain kirjoittelen! Jaan täällä kuulumisiani, kerron suunnitelmistani, ideoistani ja kiinnostuksistani. OnNELLInen haluaa olla uskalias, erilainen, aito, hauskakin, ja tietenkin oma itsensä eli nellimäinen XX















Thursday, 6 December 2012

Maanantai. Aamu. Tänään oon kuitenkin AJOISSA asemalla junaa odottamassa. Miten noi viikonloput meneekin niin nopeesti! Mun viikonloppu oli ei niin iloinen; lauantai aamupäivästä päätin kuukauden vitkuttelun jälkeen suunnata lääkäriin, sillä mua on vaivannut jo 4-viikkoa sisäänkasvanut ukkovarpaankynsi. Niin pieni, mutta sitäkin kivuliaampi juttu! Lääkäritäti totesikin (niin kuin etukäteen pelkäsin), että varvas on tulehtunut ja kynsi pahoin epämuodostunut, joten eikun operointiaikaa varaamaan. Niin ja hintalappu tälle varpaalle onkin sitten $350!! :) ( melkein Louboutinit oisin tolla rahalla saanut..) No mut terveys ennenkaikkea -näinhän se on! Hyvä uutinen on kuitenkin se, että saan operointiajan miltei päivän varoitusajalla ja Australian Medicare maksaa mulle palautuvasti noin $150 operaatiosta! Aijon varata ton kynnenkorjauksen parin viikon päähän, koska tänä viikonloppuna meillä on Jampan kanssa Meredith -festareille meno ja oon pulittanut siitä lipusta $300??!?!?, joten en todella missaa sitä!


tälläinen asetelma löytyy meidän lasivitriinistä. Kaksi sanaa: isoäiti, italia :))

meidän kahvinkeitinkin on Patin mummon peruja, mutta toimii erinomaisesti ;)

siipeensä saaneet perhosmagneetit :S

keittiö siivottuna :)

hommasin uudet oranssit sohvatyynyt :)

näkymä olohuoneesta

Meidän pikku kasvimaa:)

sitruunapuu takapihalta


Vaikka asioilla on aina tapana järjestyä, niin 'minä ja mun pää'( Chisun biisi) stressaa!! Ei ole nyt kyse pelkästään varpaasta (siihen menevästä rahasta) vaan yleensäkin tulevasta. Nyt eletään joulukuuta ja mun kuusi kuukautta Bakers Delightissa tulee täyteen noin kuukauden kuluttua!! Sitä ennen ois hommattava se working-viisumi, mikäli haluan jatkaa töitä. Mun työnantaja on se, jolla on langat käsissä ja Rick (pomo) selvittääkin koko ajan asioita. Musta vaan tuntuu turhauttavalta, etten voi tehdä muuta kuin odottaa. Sitten pienessä mielessä on toki uusien töidenhaku, mutta koska oon edelkeenkin Bakers Delightissa ja mahdollisesti jatkankin uuden vuoden jälkeen, en voi oikein toteuttaa -vielä-tätä suunnitelmaa. Plaah. Mun aivot raksuttaa niin lujaa kaikesta, että eilen järkytyin tajutessani joulukortteja askarrellessa, ettei mulla ole ideoita?!? Se on paha juttu, että luovuus häviää! Kauhuissani selitin Jamesille tän ja sain sen varmaan kuulostamaan samalta, kuin että henki ei kulje. Tiedetään, että liika ajattelu on liikaa. Täytyy pysähtyä ja muistaa hengittää. Se, että menin vähäksi aikaa olohuoneeseen rentouttavaan aussiseuraan, saikin mun ideat taas kulkemaan ja loppuillasta väsäsinkin muutamat kortit :)



mun askarteluaitta

collection 2013 valmiina (kuva nurinkurin)

nyt ne on tehty :)

James sai töistä piparin :D

Keskiviikko.Aamu. Junassa. (Jätän suosiolla ton kamalan tiistain välistä.) Tänään uusi starttaus viikolle :) Joulukortit (melkein kaikki) on nyt postitettu ja stressilevelit laski hieman. Tiedän,ettei kukaan pakota mua niitä väkertämään, mut kun HALUAN. Niinkin huonosti tulee välillä pidettyä yhteyttä, että kerran vuodessa jos kortin askartelen, niin saan ajatella kaikkia tärkeitä ihmisiä mun elämässä :)
Yksi asia selvisi myös eilen; mun työt Bakers Delightissa loppuu 28.12 mun viisumirajoitusten takia. Jos multa tai mun työnantajalta kysyttäisiin, niin tottakai olisin jatkanut. Ajankohtanakin tää on melko huono, sillä mun vanhemmat ja hyvä ystävä on reissaamassa tänne näin ja siinä samalla sit uudet työkuviot käynnistellä. No päivä kerrallaan eihän tässä muu auta.



meidän lähellä on tällänen autio talo, joka näyttää pimeällä ihan kummitustalolta :O


Syy miksi en mun työnantajan yrityksistä huolimatta halunnut jatkaa working-viisumin saantia, on se, että A. Mun olisi pitänyt tehdä päätös "pysyä" seuraavat 2-4 vuotta ausseissa. B. olisin sitoutunut kokopäivätyöhön (40 vko) leipomoon (= olisin tietty tienannut enemmän, mutta missä mun elämä oisi ollut? Jauhopussien seassa) C. Viisumi olisi tullut maksamaan tulevien viikkojen aikana n. $1500, jota mulla nyt ei ihan heti ois löytynyt. D. Ehkä oleellisimpana tekijänä mun kieltäytymisessä oli se, että olisin tavallaan sitoutunut hakemaan viisumia eri ammattinimikkeellä kuin oikeasti töitä teen. Pyrin loppuun saakka tekemään asiat reilusti ja rehdisti, minkä mun työnantajakin hyvin ymmärsi. Meinaan kyllä sen jatkoviisumin hommata, mutta haluan tehdä asiat 100% oikein, ettei mun tarvitse yöuniani menettää. Siispä tästä keskiviikkoaamusta eteenpäin alan etsimään uusia töitä (ensin päivitän kertaalleen CV:n), joita tulisin sitten tekemään näillä näkymin helmikuulle ja SITTEN Nelli -the city girl- saattaakin päätyä farmille töihin. Me puhuttiin Jamesin kanssa, että jos tekisin sen vaadittavan 3kk:tta farmitöitä, olisin oikeutettu toiseen working holiday viisumiin ja sen aikana me voitasiin sitten hakea puolisoviisumia. Mun pomo on luvannut auttaa mua löytämään niitä farmihommia ja samalla ilmoitti, että toivoo saavansa mut takaisin leipomoon mahdollisimman pian.



kortit postissa ja valmiina lähtöön :))

slurpee - aussikesäjuoma

festarijuomia... MYÖS JAETTAVAKSI ;)

Jamesin porukoiden joulukuusi, joka muuten on ihan oikea puu tänä vuonna ;)

James

Brendanin puutarha (maissit kasvaa taustalla :))

Chili!

oliivipuu


Mulla on ollut tämä pieni mieli niin sekaisin viime päivinä; paljon asioita, päätöksiä tulevasta ja sit tietysti tämänhetkiset asiat. Kolmen päivän musiikkifestarit tän viikon pe-su ei voisi sattua paremmin, sillä niinkuin Jameskin sanoi, mun on saatava muuta ajateltavaa.
Viikonlopuksi on luvattu hyvää säätä (+20-33 ja poutaa), mutta sadevaatteet ja muuta lämmintä puettavaa on kuulemma hyvä olla mukana. Tänään mulla alkaakin sitten kumppareiden metsästys :) XX



festariasusteet oppshopista ;)

asuntestailua




















3 comments:

  1. Ootko sä nyt ihan päättäny et sä jäät sinne? Kuulostaa aika monimutkasilta kaikki noi jutut..mut kyl sä selviit :) hyvää itsenäisyyspäivää! :)

    ReplyDelete
  2. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  3. Tuli niin paljon typoja niin päätin poistaa ton kommentin^. :DS

    Älä stressaa Nelli honey! <3 Kaikki järjestyy, aina järjestyy! Mieti vaikka et mikä ois PAHIN asia mitä mistäkin voi seurata, niin huomaat et ei ookkaa ihan niiiin isoja juttuja(vaikka tietty siun tapauksessa isoja muutoksia onkin:)). Mutta kyllä aina löytyy joku ratkaisu! <3 Kiitos ihanasta joulukortista ja Rauhalliset Joulut Nelli sinne teille ja Ihanaa Uutta Vuotta 2013! Itsehän lähden myös auringon alle nyt jouluksi eli Thaimaaseen! Hihii! Olet mielessä! <3

    ReplyDelete