Tämä blogi kertoo kirjoittajan, Nelli, elämästä maailman toisella puolen Australiassa. OnNELLInen -blogi on vähän niin kuin päiväkirja -vaikka useimmin kyllä kuukausittain kirjoittelen! Jaan täällä kuulumisiani, kerron suunnitelmistani, ideoistani ja kiinnostuksistani. OnNELLInen haluaa olla uskalias, erilainen, aito, hauskakin, ja tietenkin oma itsensä eli nellimäinen XX















Saturday, 19 January 2013

Tänään on oikein tuplatehokas bloggailupäivä; sain vihdoin ja viimein kirjoiteltua vuoden 2013 JO tapahtuneista jutuista. Mun itkukeskiviikkoni vaihtui aurinkoiseksi rantapäivätorstaiksi, sillä olin torstain vapaalla ja päätin tehdä jotain rentouttavaa! Mulla on viime aikoina alkanut tuntua, että alan todella tarvitsemaan niitä 'omia juttuja' tähän arkeen. Lenkkeily on jälleen -pitkän tauon jälkeen- palannut mun viikkorytmiini -kiitos siitä peruskuntoa kohottaneelle spinningille! Uutena ajanvietteenäni on myös takapihan pieni kasvimaa, jonka Pat ja James laittoivat alulle jo miltei 2 kk:tta sitten. Alussa en ollut niinkään innostunut puutarhanhoitamisesta, mutta kun aloin nähdä pieniä salaatin-ja basilikanalkuja, asenteeni tätä "eläkeläistenhommaa" kohtaan muuttui. Oon tiedättekö alkanut päivittäin hoitamaan meidän kasvimaata kastelemalla ja repimällä rikkaruohoja pois! Varsinkin ton rikkaruohojenrepimisen oon kokenut vapauttavana, sillä en oikeassakaan elämässä voi sietää toisten hyväksikäyttäjiä. Haluan auttaa meidän "kovalla työllä" kasvattamia vihannesten&yrttejen -alkuja deletoimalla niitä kiusaavat pahat. Omassa elämässänikin on ollut ja on niitä ahdistavia juttuja -kuten meillä kaikilla- joten kasvimaalla, rikkaruohoja repimällä, pääsen tavallaan mielikuvissani eroon myös itseäni kiusaavista ajatuksista. Tässä tuli nyt paljastettua puutarhaterapian saloja. Suosittelen todella kokeilemaan! :P

Tää blogin perustaminen on ollut ehkä paras ideani viime vuodelta, sillä tänne saan kirjoiteltua ja kuvailtua niistä mua innostavista asioista (matkailu, ruoka, tapahtumat, stailaus, oppshoppailu...). Niin kuin oon aijemminkin todennut; silloin oon omaitseni, kun luovuutta riittää. Mulle on hahmottunut jo se, että tulevaisuuden opiskeluissa/töissä/ammatissa haluan päästä tekemään niitä omia päätöksiä ja käyttämään tätä rajatonta mielikuvitustani. Tältä pohjalta olen jo alkanut miettimään tulevia juttuja ;)

Anyway tänään oon aamusta käynyt spinningissä ja treenannut vielä vähän Jamesin kanssa salilla ja nyt sitten luvassa on vaan kotipäivä! Huomenna oon taas töissä ja ensi viikolla toivonmukaan treffailen Claudian kanssa. Viikon päästä lauantaina, AUSTRALIAPÄIVÄNÄ, minä, James, Pat ja Katie mennäänkin sitten Big Day Out -musiikkifestareille täällä Melbournessa XX

Tän postauksen loppuun tulee kokoelma kuvista kolmen viimeisen viikon ajalta :)



Luna Parkissa ensimmäisenä päivänä

löydettiin salainen city-puutarha

nukkekoti puutarhassa
:)

odotellaan Uuden Vuoden vaihtumista Brighton Beachillä!

Happy New Year!

ilotulitukset 2013 (city lahden toisella puolella)

Chadstone Shopping Center visit

Mimco

Typon somistus

pikku-vauvahauvat eläinkaupan näyteikkunassa :( (kävi sääli..)

Chaddy's food court

Mamin ja Dadin ensimmäiset Melbourne-sushit :)

ajeltiin F1-rata Albert Parkissa

Dadi kiitää!

City touria

löydettiin ihana antiikkikauppa!

AAA

Menossa Queen Vic Night Marketeille

<3

kookosvettä

pupupaita
seafood-paella & octopus

Queen Victoria Markets

tuo tumma teos keskellä muistutti mua mun tädin maalaamista, avaruushenkisistä, tauluista :)

valikoima kelloja..

autolle tiemme käy

tram

Maaseutumaisemaa Healesville Sanctuary:iin mennessä

Emu

opasteet Healesvillessä

tää herra otti rennosti

neiti lähikuvassa

näin lähelle taas kerran päästiin :)

tälle neidille ei meinannu porkkanat riittää!

äänekäs tipu

Pelikaanit

sieltä tultiin vauhdilla!

ärhäkkä tasmanian devil!

bird show

undulaatit

Herra Vompatti

Saku-sammakko

Vilihän se siinä!

otetaan rennosti

lähikuvassa

peilikuvia

ei löytynyt meidän Cindyä...sepä onkin pikku-prinsessa
Dingo

ajetaan viinitiloille

wine cellar

viiniviljelmiä

!!!

rypäleitä

-_-

tasting room

upea näkymä yli tilan!

:)

Jamesin kotoa :)

Brendanin aprikoosit!

Southbank

-

picnic-evästä

ilmatilamainontaa

The Royal Botanic Gardens

-

kaunis joenrantakävelyreitti!

Flinders St Station näkyy

Blinky Bill =Vili Vilperi

-
The Ice- House

Suomessa ei puluja sisällä ravintolassa ole...

Brighton Beachin värikkäät kopit

Dadi & Mami <3

aurinko laskee

city auringonlaskussa

vielä näkyy...

sinne upposi!

näkymä yli koppejen :)