Tämä blogi kertoo kirjoittajan, Nelli, elämästä maailman toisella puolen Australiassa. OnNELLInen -blogi on vähän niin kuin päiväkirja -vaikka useimmin kyllä kuukausittain kirjoittelen! Jaan täällä kuulumisiani, kerron suunnitelmistani, ideoistani ja kiinnostuksistani. OnNELLInen haluaa olla uskalias, erilainen, aito, hauskakin, ja tietenkin oma itsensä eli nellimäinen XX















Thursday, 17 January 2013

Mami&Dadi in Australia!!!

Istun autossa, James ajaa ja Mami ja Dadi kyydissä takapenkillä! Ilta-aurinko paistaa, kun me huristellaan Angleseasta kohti Melbournea. Niin ja taustalla soi Metronomyn The Bay, jota me kuunneltiin ensimmäisen kerran Jamesin kanssa Brighton beachillä UK:ssa kesällä 2011... Time flies! Enpä ois vielä kaksi vuotta sitten uskonut olevani Melbournessa ja näkeväni omat vanhempani täällä myös :) Toivotaan vaan, että tulen näkemään heidät, kuten muutkin ystäväni ja tärkeinpänä ITSENI täällä tulevaisuudessa! ( Tää kuvaus on viime viikon perjantailta, jolloin me oltiin ajamassa kotia.)

ajetaan ilta-auringossa kotiin :)


Mulla on viimeisten 3 viikon aikana tapahtunut ja paljon sen lisäksi, että mun vanhemmat tulivat tänne Melbourneen. Minä sain viime keskiviikkona uusia töitä Bakers Delight Malvernista! Mun entinen pomo Rick oli soittanut ja suositellut mua mun uudelle pomolle, joten keskiviikon "työhaastattelu" oli käytännössä ' paperit käteen ja tervetuloa töihin '! Aloitin nää ennestään tutut leivänmyyntihommat -nyt vaan uudessa paikassa- eilen (perjantaina) ja rutiinillahan se eka vuoro meni!!!!
Juuri kun ajattelin, että töiden järjestyttyä mun tilanne selkeytyi, tulikin eteen tää taustalla kummitellut viisumiasia; Jamesin täti, joka on lupautunut auttamaan mua farmitöiden etsimisessä, soitti noin viikko sitten ja kertoi, että mulle olisi hänen tuttunsa kautta tarjolla hedelmienpoimintaa 3kk:si, alkaen 23.1.2013?!?! Tää uutinen tuli hieman liian nopeasti; Mun hyvä ystävä on tulossa mun luo 3 viikoksi tammikuun lopusta alkaen. Olin ja olen edelleenkin suunnitellut pysyväni Melbournessa aina helmikuun puoleen väliin saakka, jolloin mun ystävä matkaa takaisin Suomeen. (Selvennän nyt tän farmityöskentelyn: Mun on siis tehtävä 3 kuukautta töitä missä tahansa maaseudulla, mikäli haluan saada toisen vuoden Working Holiday -viisumin ja tää kolmen kuukauden työrupeama on tehtävä ENNEN mun tämänhetkisen viisumin vanhentumista, mikä on 6.6.2013!!!).



baby-paprika meidän puutarhasta :)


 Oon miettynyt näitä viisumikuvioita ja -vaihtoehtoja viikottain jo useamman kuukauden. Mun kohdalla vaihtoehdot ovat: second year working holiday, student tai partner visa. Mulle ajankohtaisimmat ovat working holiday tai partner eli puolisoviisumi. Molemmat vaan tuntuvat tuottavan päänvaivaa kaikkine ehtoineen ja järjestelyineen. En edes jaksa selittää niistä, sillä itku silmässä ja hermo kireellä on tavannut molemmista tietoa ja soittanut puheluita ympäriinsä. Noina epätoivon valtaamina hetkinä on vaikea uskoa, että asiat järjestyvät kyllä! Soitin toissapäivänä aamusta sille Jamesin tädin tuntemalle farmarille ja hän lupaili, että hedelmienpoimintaa olisi hänellä mulle tarjolla vielä silloin helmikuussakin! Asiat alkoivat siis järjestyä oikeaan suuntaan!!!



Mut nyt iloisempiin ja vielä enemmän ajankohtaisempiin juttuhin! Mami ja Dadi tekivät siis viime viikolla neljän päivän kaupinkiloman Sydneyhin! Minä treffasin heidät torstai-illasta Southern Cross stationilla, jonne tulin suoraan Richmondista (Me treffattiin Katien kanssa pitkästä aikaa (myöhäisellä)lounaalla Katien töiden jälkeen). Richmondista me löydettiin ihana vegetarian-ravintola, jossa me syötiin kulholliset erilaisia marinoita vihanneksia ja tofua -nam!



Perjantaina meillä oli aikainen lähtö aamusta kohti The Great Ocean Roadia! Me oltiin ajelemassa jo ennen klo 8 kohti kuuluisaa rannikkoaluetta! Oppaamme Jamppa ajelutti meidät Geelongin ja Torquayn kautta päämääräämme eli Angleseahin (Jampan sedän loma-asunnolle) :) Jamesin vanhemmat ja Tom-setä & Coral-'täti' olivat meitä vastassa ja Coral oli tietenkin järjestänyt lounasta ja virvokkeita! Tää oli mullekin ensimmäinen kerta tällä Fitzgeraldien perheen suositulla loma-asunnolla. Heti ensimmäisenä mun silmään pistivät kuistin riippumatot, joissa me Mamin kanssa itseasiassa otettiinkin myöhemmin iltapäivästä lepiä.



Kuvailuja merenrannalta matkalla kohti Angleseata :)


Coralin jättileipä lounaaksi!


Lounaan jälkeen Brendan (J:n isä) ajelutti meidät neljä The Great Ocean Roadia pitkin -jonka varrella me päästiin nauttimaan upeista rantamaisemista- Loarneen, joka on suosittu turisti-lomakohde kesäisin. Pikku-kaupunki olikin sen verran kiireinen, että meille riitti nopea käväisy satama-alueella ja sen jälkeen me palattiin takaisin Anglesean loma-asunnolle. Tän postauksen alussa kerroinkin, miten tuona kauniina kesäisenä iltana me ajeltiin kotiin ikimuistoisen päivän jälkeen!



meri!

The Great Ocean Roadin alkua!


Pikavisiitti Bells Beachille (kuuluisa surffauskisaranta)


ajaessa bongattiin Majakka!


muistutus turisteille... Onneksi oli Jampan iskä kuskina :)


rannikkoa The Great Ocean Roadin varrelta


Loarnen satamassa

villi-kengurut (pitäis näkyä puiden alla) Angleaseasta


relax!

Coralin tapas!

perhe+perhe <3


auringonlasku kotiin ajaessa!


Lauantaina me päätettiin pysyä Melbournessa, joten kaupunkikierros osoittautui parhaimmaksi vaihtoehdoksi.!l Me käytiin lounaalla ihanassa japanilaisessa ravintolassa ja käveltiin ja kuvailtiin cityä!


samettikukat keskustasta


kenen jalat?



Lanewaylla



Melbourne State Library



Mamin kanssa bongattiin sisustusjuttuja mökille...



on se iloinen!



RMIT (Melbourne Design & Technology University)



ketkäs ne siinä istuupi :)


City tram



lounasta japanilaisessa ravintolassa


kalalautanen :p



short mac



MAAILMAN parasta suklaakakkua!!! 



Sunnuntaina minä ja Mami lähdettiin klo 7 aikaa aamusta kotoa, suntan Camberwell Sunday Markets! James ja Iskä jäivät kotiin... Me löydettiin Mamille muutama kiva vaate ja parhaimpana löytönä käyttämättömät, mustat, nahkaiset topshopin loaferit :) mun mukaan tarttuivat uudet, stailit, aurinkolasit ja kultainen kaulakoru.. Mulla ei vaan onnistu olla ostamatta mitään, kun on kyse "löydöistä"...
Viimeisenä maanantaina me vietettiin aikaa (minä, Mami ja Dadi) Melbournen keskustassa; me otettiin city-tram Docklandsiin ja käytiin katsastamassa Ice- house (jäähalli), jonne minä spontaanisti jätin yhteystietoni mahdollisia työtarjouksia varten...sieltä tulikin eilen s-postia, jossa mua pyydettiin lähettelemään CV: ni *Yrittänyttä ei laiteta*! Maanantai-ilta huipentui auringonlaskun katsomiseen Brighton Beachillä :)



Ilta-auringossa Brighton Beachillä ja takana näkyy the city :)

joku muukin oli kuvailee tätä kauneutta :)



väliin lällykuva 8)


Brighton Beachin pukukopit auringon laskettua



Tiistaina eli toissa päivänä meillä oli ohjelmassa jotain, mikä teki tästä Australia-lomasta vieläkin ikimuistoisemman; nimittäin Australian Open -tennisturnaus!! Me oltiin Jamesin kanssa hommattu liput jo kuukausia sitten turnauksen toiselle päivälle, Hisence Areenalle, tietämättä kuka tulisi pelaamaan! Meillä kävi hyvä tuuri; ensinnäkin sää oli tiistaina aurinkoinen & LÄMMIN muutaman viileämmän päivän jälkeen ja toisekseen me päästiin näkemään mm. Serena Williams ja päivän parhaimpana yllätyksenä Jarkko Nieminen! Tunnelma oli varsinkin Jarkon iltapäiväpelin aikana katossa ja meilläkin olivat fiilikset korkealla, kun Suomi-poika nappasi otteluvoiton 3h 45min pelaamisen jälkeen!! Olin niin tyytyväinen, että käytiin katsomassa tennistä!



Serena Williams at Hisense Arena!


Jarkko Nieminen!



?




Keskiviikkona eli eilen mulla oli aika haikeat fiilikset, sillä edessä oli Mamin ja Dadin lähtöpäivä. Olin jo tavallaan tottunut siihen, että Mami ja Dadi olivat läsnä päivittäin täällä ollessaan, puolen vuoden erossaolon jälkeen. Oonhan minä tätä ennenkin ollut jo itsenäinen ja Suomessa asuessa varsinkin toivoin pääseväni omilleni, mutta kyllä sitä tuttua ja turvallista seuraa ajoittain kaipaan! Kentällä ja vielä myöhemmin kotonakin tuli tirautettua kyyneleet, mutta onneksi mulla oli ja on James aina täällä mun tukena <3























No comments:

Post a Comment