Eipä mun auttanut kuin kuunnella ohjeet ja alkaa ajamaan + POIMIMAAN NIITÄ HEINÄPAALEJA!! Kyllä minä sitten hoksasin homman ja heinäpaalit löytyvät hienosti rivistä, sieltä mistä niiden kuuluukin löytyä. Mulla oli kyllä niin hauskaa tuona päivänä. Nauroin vaan itsekseni aina kun ajoin vahingossa kuoppien yli ja mun pää jyskytti kattoa vasten ahaaahaa :D
Lähdin perjantaina iltapäivästä kotiin junalla. Lähin juna-asema on noin 10km:n päässä tältä tilalta ja "asema" on samaa kokoluokkaa kesälahti/simpele/mitänäitänyton -asemien kanssa... Anyway pääasia, että junan kyytiin jostain pääsee!
Lauantaina tein työvuoron Bakers Delightissa (yritän saada edes jotain tuloja näiden seuraavien kuukausien aikana). Nopeastipa se työvuoro menikin, sillä mulla oli odottaa illan ohjelmaa! James varasi meille liput The Royal Botanic Gardenissa (Melbournen keskustassa) järjestettyyn ulkoilmaelokuvailtaan. James haki mut töistä ja me käytiin ostamassa picnic-eväät (Tähän väliin on muistettava mainita, että MEILLÄ (Jamesillä) ON NYT AUTO!!! James osti sen muutama viikko sitten. Laitan kuvan tästä nelipyöräisestä kyydittäjästä). Mut siitä elokuvasta; me mentiin joskus seiskan jälkeen illasta sinne paikan päälle, kun elokuvan oli tarkoitus alkaa auringonlaskettua 8.30pm. Hyvä, että oltiinkin ajoissa, koska muuten ei oltais saatu hyvää paikkaa! Leffa oli uusi, The Impossible, joka kertoi siis vuoden 2004 Tsunamista Thaimaassa. Mulle ei tullut jotenkaan sellainen olo, että olisin katsonut elokuvaa vaan ennemminkin dokumenttia. Tykkäsin silti leffasta kovasti. Se sai kyyneleet kohoamaan silmiini, kun tavallaan myötäelin kohtaukset ja mietin samalla kaikkia rakkaimpiani. Onneksi se oma rakas oli siinä vieressäni :)
Sunnuntaina me ei paljoa ehditty tekemään, käytiin vain pikaisesti Jamesin porukoilla, ennen kuin mun piti lähteä junalla takaisin landelle. Yksin matkatessa on aikaa ajatella ja mun on myönnettävä, että ikävöin Jamesiä jo ennen kuin sanoin heipat. Eihän me ees oikeasti olla pitkiä aikoja erossa ( puhutaan 4-5 päivää), mutta kyllä minä ja mun pää -Chisun sanojen mukaan- käy noiden päivien aikana läpi monta hetkeä, jolloin toivoisi sen toisen olevan siinä lähellä.
Tällä viikolla mulla on alkanut luistaa elämä tässä taloudessa paremmin. Niin kuin Sue:kin mulle sanoi; ei ole helppoa vaan tulla ja muuttaa tuntemattomien ihmisten luo noin vaan. Se ottaa varmasti aikansa, jotta tottuu uuteen tilanteeseen. Mulla näitä uusia tilanteita on ollut jo useita tän elämän aikana, mutta niitäpä minä oon myös tavallaan etsinyt. Myönnettävä on, että tottahan tää elämä tuntuu välillä raskaalta kaiken tän pyörityksen keskellä, mutta jotenkin vaan yritän ajatella, että asia kuin asia tulee järjestymään. Nytkinhän mulla lopulta on tää farmityö, mikä taas mahdollistaa toisen working holiday -viisumin saamisen, mikä madollistaa mun ausseissa pysymisen, mikä mahdollistaa, että voin alkaa hyvillä mielin miettiä Suomeen tuloa toukokuun lopulla :))) ihanaa!!!
Anyway keskiviikossa taas mennään ja minä oonkin suuntaamassa jo huomenna takaisin Melbourneen. Tällä viikolla oon taas päässyt ajelemaan traktorilla ja kohokohtana näkemään, kuinka lampaat keritään!! En voinut muuta kuin seisoa ja ihmetellä.
Tänään ajoin ensimmäistä kertaa kunnolla yksin autoa, kun Sue pyysi mua tekemään ruokaostokset Sheppartonissa (30 km:n päässä) niin ja TANKKASIN muuten autonkin ensimmäistä kertaa ilman iskää :D ( jo oli varmaan aikakin). Päivästä kävin taas lenkkeilyttämässä koirat ( Brownie & Ralf) ja äsken sain valmiiksi illallisen; stir fry beef & buttered noodles :)
Huh en osaa kirjoittaa lyhyesti. Lukekaa, jos jaksatte. Mulle tää blogin kirjoittaminen vaan on terapeuttista, koska tän kautta saan tavallaan yhteyden juurikin suhun joka tätä luet! Palailen taas pian XX
No comments:
Post a Comment