Tämä blogi kertoo kirjoittajan, Nelli, elämästä maailman toisella puolen Australiassa. OnNELLInen -blogi on vähän niin kuin päiväkirja -vaikka useimmin kyllä kuukausittain kirjoittelen! Jaan täällä kuulumisiani, kerron suunnitelmistani, ideoistani ja kiinnostuksistani. OnNELLInen haluaa olla uskalias, erilainen, aito, hauskakin, ja tietenkin oma itsensä eli nellimäinen XX















Thursday, 5 December 2013

Heissulivei! Pääsinpä vihdoin blogin ääreen muutaman viikon tauon jälkeen! Meillä on taas ollut ongelmia internetin kanssa ja tällä hetkellä modeemi onkin postissa matkalla Sydneyhin. Todella rasittavaa voin sanoa! Puhelimen datakin kun on rajallinen -tällä hetkellä jo miltei ylitetty- niin nyt elän sitten netittömässä maailmassa 8) Eipä sillä, että mulla ois pahemmin aikaa ollutkaan viime viikkojen aikana. Mun työt Cotton On -vaateliikkeessä ovat alkaneet vallan mainiosti. Liike on aikamoisen kiireinen, mikä on vaan hyvä, koska mulle on tekemistä. Mun työkaverit ovat mukavia nuoria naisia ja miehiä -osa muutaman vuoden vanhempia. Kukaan ei ole over the top/feikki, joten tunnen oloni todella rennoksi näiden ihmisten seurassa! Mulle on annettu kolmen vakiovuoron lisäksi muita työvuoroja, joten töitä on riittänyt melkein joka päivälle!


Richmond -työmatkani varrelta :)


Oon niin onnekas, että mun uudet työt on Richmondissa. Asemalta kävelee noin 15 minuttia töihin ja matkalla saan ihastella mm. näitä ihania victorianaikaisia taloja xx

Minä voisin asua tuossa ja tuossa ja tuossa... 


Rakastan näitä pikkukujia talojen välissä :))


Voin luvata, että nää talokuvat ei sit lopu :D


Tässä  unelmakoti: vanha teollisuusrakennus, joka on muutettu loft-henkisiksi asunnoiksi. Kaksio tästä talosta; hintapyynnöt alkaen 1.2milj. dollaria.Taidan joutua ottamaan takaisin sen leipomotyön...


Richmond alkuillasta :)


Tein viime viikolla viimeiset työvuoroni Bakers Delightissa. Olen vielä virallisesti työsuhteessa vuoden loppuun, mutta käytännössä tuskin tulen enää töitä tekemään. Onnekseni tein vielä töitä tämän marraskuun ajan leipomossa, sillä muuten en olisi tavannut Wietskeä! Wietske on Hollannista. Ikää hänellä on 23-vuotta. Hän on asunut elämänsä aikana Jenkeissä ja Pariisissa ja viimeisten parin kuukauden ajan täällä Melbournessa. Syy tähän viimeisimpään asuinpaikkaan; aussi-poikaystävä, jonka hän tapasi reilun vuosi sitten vaihdossa ollessaan Pariisissa :) Voi varmaankin kuvitella, miten hyvin mulla ja Wietskellä synkkasi heti alusta. Me ollaan tunnettu nyt juuri ja juuri 2 viikkoa, mutta ollaan ehditty kahvitella ja viestitellä ja suunnitella, mitä kaikkea voitaisiin tehdä tulevien viikkojen aikana! Oon super-iloinen tästä uudesta ystävästä! Hänelläkin on tulevaisuuden suunnitelmat vielä auki, joten paljon yhteistä meiltä kyllä löytyy! :)


Niin viime viikot on tosiaan mennyt töissä. Viikonloppuina me ollaan Jampan kanssa kuitenkin ehditty -mun töistä huolimatta- viettää aikaa yhdessä. Pari viikkoa sitten lauantai-aamuna me oltiin ylhäällä aamulla klo 7 ja tunnin päästä jo toisella puolen Melbournea, Altonassa, Suomi-seuran talolla! En jaksa muistaa kerroinko jo meidän suunnitelmista mennä leipomaan karjalanpiirakoita Altonaan.. jokatapauksessa suunnitelmat toteutettiin! Minä ja James ja parisenkymmentä australian-suomalaista eläkeläistä sekä muutama hassu nuorempi henkilö leivottiin talkoovoimin 1300 piirakkaa tuona lauantai-aamuna :D Meillä oli oikeesti niin hauskaa näiden vanhusten kanssa. Sain jutella heille suomeksi ja kuulla elämäntarinoita. Eräskin vanhempi rouva, Pirkko nimeltään, kertoi, että hän tuli Australiaan vuonna 1969 miehensä kanssa. He tulivat laivalla Englannista, Afrikan ympäri Australiaan. Tuntui, kuin olisi lukenut historiankirjaa -en meinaa pahalla! Uskomatonta, mutta ihailtavaa, miten nämä ihmiset ovat tänne vuosikymmeniä sitten asettuneet ja pitäneet pystyssä Finnish society in Melbourne/Suomalaiset Melbournessa -yhdistystä talkoovoimin! Mulle selvisi, että Suomi-seura itseasissa omistaa Finnish Hall (Suomi-talon) Altonassa. Yhdistys on ollut samoissa tiloissa aina vuodesta 1973 (jos nyt muistan oikein). Hyviä muistoja jäi tuosta päivästä -niin ja jotain konkreettistakin mukaan tarttui- nimittäin ostin Suomi-kaupasta Fazerin suklaata jouluksi ja säkin ruisjauhoja, joista minä ja James -mestari piirakanpaistajat- aiotaan leipoa karjalanpiirkoita jouluksi 8))



Suomi-talo Altona, Melbourne



Piirakanpaisto jo käynnissä, kun Nelli ja James saapuivat klo 8



:)



Valmiina piirakanpaistoon!


minun James <3



Leipurit!



Kahvitauolla tarjolla perinteistä suomalaista... :P



Mun ja Jamesin rypyttämät piirakat :))






Altona beach


Mitäs muuta tässä on tapahtunut. Viime sunnuntai oli toinen viikonloppuaamu, jolloin sain Jamesin, ei niin aamuihmisen, ylös aikaisin, jotta me ehdittiin parhaaseen myyntiaikaan klo 8 Camberwell-marketeille. Olin jo aijemmin budjetoinut uusia vaatteita varten -nyt kun oon töissä vaateliikkeessä, niin on syytä näyttää hyvältä- ja hetihän se tärppäsi. Löysin oikeata kokoa olevat matalat,uudet, punaiset Converset hintaan $20! Muutamn pöydän päästä mukaan tarttui pari farkkupaitaa, toinen pantterikuviolla varustettuna. Viimeisimmät ja parhaimmat löydöt olivat aidot Timberlandin nahkaloaferit $35 ja musta hattu $2! Käytin siis nostamani rahat viimeistä dollaria myöten :D Jamesille riitti $3 kylmälaukku, johon kuulemma saa sopivasti mahtumaan sixpacin...



Mitä minä näin tässä kuvassa: James katsomassa vauvankehtoa Camberwell-marketeilla! Aaw kuinka suloista. Oli pakko ottaa kuva!!!
Mitä James näki tässä kuvassa: Vau hieno Fosters- kylmäsäilö Meredith-festareille. Tohon mahtuu hyvin juomat!
Näin meillä :D



Greyhound -löytöloira.. ja koira kuume eikun paheni!



Taiteellista, James!




...kuin myös tämä!


Tässähän nää viikot menee ja joulu senkuin lähenee. Mulla ei tottapuhuen oo kovin juolufiilis; johtuneekohan siitä, että tänä vuonna joulukuun 1. päivän vietin rannalla +36 asteessa ja auringonpaisteessa! Joulu me tullaan viettämään täällä Jamesin porukoilla (missä nyt datailen) Jamesin sukulaisten kanssa. Mulla on jo varmaksi sanoa yksi vapaapäivä töistä ja sehän on 25. joulukuuta. Muuten tämä tyttö saattaakin löytää itsensä töistä jouluna! Me ollan Jamesin kanssa suunniteltu, että me laitetaan lahjarahat yhteen ja ostetaan uusi kulmasohva meidän kahden, maailman epämukavimman sohvan tilalle. Nyt, kun saataisiin taas tuo netti kuntoon, niin voisin aloittaa sohvabongailun gumtree- nettipalstalta! Jokos tässä ois kirjoitellut. Mitään ihmeitä ei ole luvassa ennen joulua, joulun jälkeen kylläkin, sillä ystäväni Mira saapuu pariksi viikoksi tänne mun luokse! Can't wait! Kuullaan taas XX



Maanantain rantapäivä, Elwoodissa :)



Boston-kissa kampaamontuolissa... Eilen sitten vihdoin ja viimein uskalsin! Kuvia tulossa ;)

No comments:

Post a Comment