Tämä blogi kertoo kirjoittajan, Nelli, elämästä maailman toisella puolen Australiassa. OnNELLInen -blogi on vähän niin kuin päiväkirja -vaikka useimmin kyllä kuukausittain kirjoittelen! Jaan täällä kuulumisiani, kerron suunnitelmistani, ideoistani ja kiinnostuksistani. OnNELLInen haluaa olla uskalias, erilainen, aito, hauskakin, ja tietenkin oma itsensä eli nellimäinen XX















Sunday, 28 September 2014

Ja uutta postausta heti perään!

Nyt se iski, nimittäin postailufiilis. Juuri muutama sekuntti sitten päivitin viimeisimmän postaukseni eiliseltä! Tänään olen flunssassa kotisohvalla. Mulla on takana hektiset viisi viikkoa töitä, joten odotettavissa oli, että vielä se tauti minuunkin iskee. Meillä on suurinosa porukkaa töistä ollut kipeänä. Pitkään sinnittelin ja luulin jo selvinneeni, mutta eilenpä sitten aloin voimaan heikosti. Mun pomo järjesti mulle tämän sunnuntaipäivän vapaaksi, jotta saan levätä ja parannella itseäni. Harmi vaan, että tässä sohvalla joudun makaamaan, sillä ulkona olisi aurinkoa. Katsotaan, josko myöhemmin jaksaisin käydä piristäviä säteitä kahmimassa.

Ajattelin kirjoitella vähän ja jakaa mun viimeaikaisia ajatuksiani elämästä ja itsestäni. Niin kuin jo tossa aijemmin kirjoittelin, niin hyvillä fiiliksillä olen ollut. On muuten ihana olo, kun osaa nauttia hetkestä ja löytää jokaisesta päivästä niitä positiivisia juttuja. Esimerkiksi eilen töihin mennessä hymyilin itsekseni siitä, miten hyvässä seurassa saisin päiväni viettää. Mun eiliseen työporukkaani kuului mun aina aurinkoinen ja positiivinen pomoni Kimberly, valovoimainen nuorineiti Bree sekä sympattinen 19-v. poika Cooper. Hyvällä tiimillä on niin suuri merkitys työhän. Sitä ei voi korostaa koskaan liikaa. Se, mikä on myöskin saanut mut onnelliseksi on, että olen alkanut arvostamaan suorituksiani elämässäni. James tuossa yksi ilta muistutti minua siitä. Olen edennyt vuodessa sieltä leipomosta, kahden vaateliikkeen kautta nykyiseen työpaikkaani Fossil-liikkeseen. Ottaen huomioon kaikki tekijät elämässäni, en voi olla kuin tyytyväinen ja jatkaa samalla hyvällä draivilla tulevaisuudessakin. Mulla on tekemisen- ja menestymisenhalua ja tiedän, että pääsen niillä niinkin pitkälle kuin vaan haluan. Parhain neuvo, jonka voin itselleni antaa on ottaa päivä kerrallaan ja elää hetkessä. Samalla voin oppia joka päivä jotain uutta itsestäni. Näin tulen tekemään niitä oikealtatuntuvia valintoja ja päätöksiä! :)

Aurinkoinen mieleni on saanut minut ottamaan rennommin ja auttanut minua löytämään värit, sekä tyylisuunnat, joita en ehkä aijemmin edes huomannut. Olen hullaantunut kaikkiin kirkkaisiin väreihin. Fossil-työni on varmasti myös auttanut tässä. Olen uskaliaampi pukeutumisessani ja värienkäytössä. Ensimmäinen löytöni töistä on tuo kuvissa esiintynyt turkoosi laukkuni. Se on oikeasti piristys myös niihin harmailta näyttäviin aamuihin.´Töistä olen myös saanut inspiraatiota korujenkäytölle. Minä olin iskostanut päähäni yksinkertaisuus on kaunista -ajattelun, joka edelleen kyllä pitää paikkansa. Olen kuitenkin huomannut, ettei mistään ajatuksista kannata tehdä ehtoja. Ensimmäiset työpäiväni kuljin ilman mitään killuttimia ja nyt viiden viikon jälkeen multa löytyy kellon lisäksi kaulakorut, rannekoruja ja jopa korvikset! Uskaliaasti, mutta huolitellusti kuuluu täältä tänään!

Minusta on alkanut tuntumaan, että multa löytyisi kaikenlaisia esteettisiä juttuja ja ajatuksia, mitä jakaa. Mun elämässä on tällä hetkellä niin paljon kaikkea kaunista, että niistä varmasti saa tänne blogiin juttuja -tai ainakin kuvia. XX

 

Tavaraa, sitä sun tätä, mutta jokseenkin ne ovat sovussa mun kotona.


Värejä elämään!
 
Mun oma Mandala, joka onkin siis korulaatikkoni :)
 

Mun oli pakko ostaa myös tämä Niksu-kirjaboxi, sillä tuo pikkuveikko pikkuautossaan oli yksi mun lempiohjelmista silloin joskus...


Kukkaisia ajatuksia repun ja taustan muodossa :)

 
Siinä mun ensimmäinen Fossil-kelloni ja lisänä rannekorut, olen virallisesti alkanut fossilisoitumaan!


Mandala-kirjaboxini, dream catcher (latinalaisamerikkalainen painajaistenkarkoittaja) sekä purkki, joka oli pakko saada.

 
Aamiasta Jampan kanssa Parkdalessa.


Unelmien pikku-talo trendikkäässä Carltonissa.

I am still here!

Mua ei voi syyttää ainakaan yliaktiiviseksi bloggariksi. Viime postauksesta on vierähtänyt pari kuukautta. Olen aloittanut uuden postauksen muutaman viikon välein, mutta mitään niistä en ole saanut aikaseksi postailtua -kiitos oman kärsimättömyydeni katkeilevan nettiyhteyden takia. Tässäpä mulla on viimein hetki luppoaikaa Jamesiä kotiin odotellessa. Mulla oli tänään vapaapäivä ja sain aikaiseksi liikuttua (kävin hakemassa kaunokais-pyöräni korjaamolta), kokattua herkkubrunssin ja katsottua nauhoitettuja tv-ohjelmia. Olen vihdoin ja viimein ymmärtänyt vapaapäivän merkityksen. On ihan ok olla tekemättä mitään, varsinkin, kun on yhtä väsynyt kuin minä.
Olen tosiaan nyt ollut kuukauden uudessa työssäni Fossil-liikkeessä, samassa Direct Factory Outlet -keskuksessa, jossa Elwood-työnikin sijaitsee. Töitä on riittänyt; viimeisen parin viikon aikana työtunteja kertyi vajaat 80. Onhan se iso harppaus siihen, mihin olin tottunut. Toisaalta en valita kyllä yhtään. On ollut todella hienoa päästä mukaan kansainvälisen ketjun toimintaan ja tutustua uusiin tuotteisiin. Fossil-tuotteita voi kuvailla sanoilla vintage, laadukas ja omaperäinen. Nuo sanat sopivat omaan pirtaani niinkuin äidin kanssa totesimme. Se, että olen itse innostunut tuotteista tukee tietenkin myyntiäni. Esteettisyys on mulle kaikki kaikessa, joten varmasti syystä olemme Fossilin kanssa toisemme löytäneet :))
Mulla on edessä nyt jännittävät ajat, sillä oma rakas siskoni Ada saapuu tänne Melbourneen muutaman viikon päästä! Ystäväni Mette puolestaan marraskuun lopulla. Kaksi kärpästä melkein yhdellä iskulla mulle siis. Ada ja Mette ovat saaneet working holiday -viisumin, jolla minäkin "aikoinaan" tänne saavuin. Molemmat rakkaat neitini muuttavat minun ja Jampan kanssa kimppaan, joten meillä on jo alkanut uuden kämpän metsästys. Eihän tämä kuvio mikään itsestäänselvyys parisuhteelle ole ollut. Minä olen meidän suhteen ruusulasinen yltiöoptimisti ja James on tempperamentti jääräpessimisti. Multa löytyy ominaisuuksina myös tuo jääräpäisyys. Miettikääpä sitten näitä konfliktitilanteita hah. No mutta tärkeintä onkin, että aina ollaan löydetty ratkaisu, johon molemmat ovat tyytyväisiä. Täällä teitä neidit odotellaan jo! ;)
Tosiaan paljon tulee tapahtumaan, kun suomineidit saadaan kasaan. Olen viemässä Adan hänen ensimmäisenä viikonloppunaan hevoskisoihin, Caulfield Cup:iin. Osallistuin itse pari vuotta sitten Derby Day -laukkakisoihin Jamesin kaveriporukan kanssa. Tänä vuonna meitä on vain minä, Ada ja James, mutta hauskaa meillä tulee olemaan. Asukokonaisuutenikin alkaa olla kunnossa!
Mitäs muuta tässä on tapahtunut, en edes muista. Mulla tietenkin riittää ajatuksia ja mielikuvitusta joka päivä liittyi se sitten esteettisyyteen, ihmismieleen tai elämään yleensä. Päivä kerrallaan -elämänasenteellani olen osannut nauttia ja elää hetkessä. Ei tätä elämää niin vakavasti tarvitse enää ottaa. Pääsen paljon helpommalla, kun olen osannut alkaa nauttia pienistä hetkistä, niin kuin vaikkapa tämänpäiväisestä, ansaitusta, vapaapäivästäni! Laittelen tän postauksen mukana sekalaisen paketin kuvia viimeisiltä parilta kuukaudelta. Niistä muistan itsekin sitten paremmin, mitä kaikkea tässä onkaan ehtinyt elämään! Kokeillaan, josko alkaisin nyt vihdoin saamaan tätä kirjoitusvirettänikin takasin, kun olen alkanut tottua tähän hektiseen viikkorytmiini. XX

 
Yksi ilta Richmondissa..
 
 


"Taide"-kuvia Richmondista.




Kaunis Carlton illasta.
 


Päiväkävelyllä Carltonissa with my man!


Long macchiato ja suklaabrownie -erään lauantaipäivän herkkuhetki!


Minä itse ensimmäistä kertaa viiriäisten parissa...



Siinäpä lopputulos viiriäisestä perunamuusipedillä, valkoviinillä maustettuna. Nam!


Uusien bootsien aika... Uudet löytyivät, mutta eivät nuo kuvassa.


Työpaikkani Fossil edustettuna hyvin tässä kuvassa, meidän paikallisesta lähi-itämaisesta -ravintolasta.


Minun ja Jampan annokset Oasis Bakerystä (yllämainitusta lähi-itämaisesta ravintolasta).


Short nightout. Kevättä ilmassa!!


Tauolla töistä. Aalallaa (aurinko) paistaa ja lämmintäkin jo on.


Korealaista ruokaa odotellessa.


Korean sushia.


Uusi selfie. Minä ja mun mopsinsilmät.


Melkein barista tuolla kahvilla.


Löytöjä Ishka-liikkeestä. Tuo valkoinen koriste on dream catcher, latinalaisamerikkalainen koriste, jolla pahat unet karkoitetaan.


Minä voisin varmaankin alkaa "työkseni" promoamaan Fossilia.


Minusta on tullut taas bling bling -tyttö. Johtuisikohan uudesta työstäni?


Pikku-birdie kupissa. Vapaapäivän piristys.


Jamppa ja minä lounaalla Chapel Streetillä. Takana hektinen aamu uuden kämpänmetsästyksessä.


Tämän viikon tiistaina mulla oli vapaata pitkästä aikaa, joten menin kahville, luin lehdet ja kirjoittelin kortit ystävilleni.

 
Opossumit meidän etuovelta kuvattuina. Nämä otukset vaan jostain syystä hirvittävät minua...
 
 
Kotitekoinen aamiainen. Elämä on pieniä nautintoja.

Tuesday, 29 July 2014

Sain tossa julkaistua lauantaina aloittamani postauksen vihdoin tälleen maanantai-illasta niin ajattelin, että samahan tuo olisi uutta postausta aloitella. Ennen kuin palaan matkatunnelmiini, niin sanon tähän ensiksi, että mun heti Ausseihin palattua aloittama työnhaku on tuottanut tulosta; minä liityin viime perjantaina Fossil -asusteliikkeen tiimiin! Kävin tosiaan ensimmäisen ja samalla virallisen työhaastattelun viime tiistaina Westfield Southland -ostoskeskuksen myymälässä. Olin lukenut ja etsinyt tietoa Fossil -brandistä, mikä tietenkin osoittautui edukseni, vaikka enempi he halusivat nähdä persoonani. Odotan tällä viikolla saavani s-postitse paperit luettavaksi ja allekirjoitettaksi. Tämä uusi työpaikkani tulee sijaitsemaan samassa DFO (Direct Fashion Outlet) -keskuksessa, jossa olen nykyisessä Elwood-työssäni ja vieläpä kulman takana! Kävin juuri tänään töiden jälkeen kurkkamassa, miltä se valmistuvat liike näyttää. Olen tosiaan onnekas, että töitä löytyi ja että saan aloittaa ihkauudessa myymälässä ja muiden uusien työntekijöiden kanssa. Mun tuleva myymäläpäällikkö on todella sympaattinen nuori nainen, joka siis haastatteli mut vielä toiseen otteeseen. Hyvillä fiiliksillä olen! En malta odottaa pääseväni puuhailemaan ja myymään kaikkia niitä ihania laadukkaita nahkalaukkuja, kukkaroita, asusteita, kelloja ja koruja!

Mutta nyt palaan Belgiaan, jonne me Jamesin kanssa suunnattiin heti Pinkpop -festareilta. Euroopassa on niin helppo ylittää valtioiden rajat, mikä tosiaan tekee matkustamisesta mukavaa! Siinäpä yksi argumentti EU:n puolesta. Meidän kulkuvälineenä toimi juna Hollannin Landgraafista Belgian Antwerpeniin. Antwerpenin ensimmäinen nähtävyys oli upea ja arkkitehtuurinen juna-asema! Siinä siis napsittiin ensimmäiset kuvat, ennen seikkailua matkalaukkujen kanssa hotelliimme, joka sijaitsi kauniissa vanhassa kaupungissa katedraalin kyljessä. Me vietettiin Antwerpenissä kaksi yötä ja päivää; syöden, kierrellen ja välillä eksyenkin, mutta ennen kaikkea ihaillen arkkitehtuuria ja nauttien kulttuurista. Söinpä ensimmäisen oikean belgialaisen vohvelinkin nutellalla! NAM!


 
 
Antwerpenin päärautatieasema
 
 
Antwerpenin vanhakaupunki sateen jälkeen.
 
 
Valtioiden liput.
 
 
Nelli Antwerpenissä.
 
 
 
Antwerpen vanhakaupunki.
 
 
Antwerpenin satamassa.
 
 
Lauttasatama
  
 
Minä Antwerpenin satamassa.
 
 
 
 

Belgian olutvalikoimaa.


Tämä kuva on ystävälleni Elisalle xx
 
 
Minituolit :)
 
 
Melkein yhtä ihana kuin mun oma pyörä.
 
 
Söde pikku ravintola :)
 
 
Rakastuin tähän kahvilaan xx
 
 
Siinä ollaan vieri vieressä, talot siis.
 
 
Siinä taloja eri vuosikymmeniltä (-sadoilta).
 
 
Söpö pikku kauppa.
  
 
Paras paikka ihastella ohikulkijoita ja tuntea itsensä paikalliseksi.
 
 
Loma.
 
 
Tässä taideversio edellisestä kuvasta :)
 
 
Tuossa me nautittiin kahvit.
 
 
Suomalainen ainakin tietää, missä maksaa vohvelinsa.
 
 
Antwerpenin keskuskatedraali ja James.
 
 
Melkein takaisin hotellilla!
 
 
 
Me olimme maksaneet varausmaksun vuokra-autosta, jonka olimme suunnitelleet noutavamme ja suuntaavamme Brugeen lähtöaamuna. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, koska autoahan ei vuokrata ilman luottokorttia, jota meiltä ei löytynyt eikä vieläkään löydy! Me koitettiin miettiä päämme puhki kaikki maksuvaihtoehdot, mutta autovuokraamoilla on ehtonsa eikä meidän auttanut kuin luovuttaa ja alkaa suunnitella matkareittiä uudestaan! Onneksi junat kulkevat ja matka Brugen, kauniiseen, vanhaan jokikanavakaupunkiin, taittui noin tunnissa. Brugessa oli paras mahdollinen kesäsää, joten me nautittiin ei niin hyvin alkaneen päivän jatkoksi olutmaistiaisista ja auringosta. Brugesta huomasi, että kaupunki oli vanhemman väen suosiossa; brittiläisiä eläkeläisryhmiä riitti. Tämän sanottuani kuitenkin suosittelen tätä rauhallista ja kaunista kaupunkia kenelle tahansa esteetikolle! Kuvat saavat nyt puhua puolestaan. Seuraavaksi postailen sitten Ranskasta ja kertoilen tämän viikon kuulumisiakin! XX
 
 


Bruge (Brugge), näkymä meidän hotellin ranskalaiselta parvekkeelta.



Parvekkeen kaiteen läpi kuvattu.



Olutmaistiaisilla. Lasissa mun lemppari, kirsikkaolut!
 

Bruggen kivitaloja.
  

OnNELLInen lomalainen kauniissa Bruggessa.
 

Jokikanaali.
  
 
..Ja turistivene.
 
 
Ja onNELLInen Nelli!
 
 
Sympaattinen kaupunki tämä Brugge.
 
 
Katuja kierrellen.
 

Hevosajelua Bruggen keskustassa.
 
 
Lounasta ulkosalla kadunvarressa.
 
 
Olutlasisuunnittelua.
 
 
Kivikatuja..
 

Happy Nelli.
 
 
Siinäpä oisin voinut useammankin tovin istuskella!
 
 
Talot vierivieressä.
 

Siinäpä yhdistyy puutarha ja jokinäkymä hyvin kompaktisti.


 
Kävelyä ja kävelyä.


 
Tunnelmaa Bruggesta.

 
Paikallinen Bakers Delight!

 
Joku keikkuu ikkunalaudalla.

 
Loputtomat, kauniit kadut!

 
 
 
 
Pakko oli käydä ostamassa belgialaisia konvehteja :)

 
Puistosta.


 
Olisipa tuo minun parveke.

 
Taidemarkkinat.

 


 
Jokikanava ja laituri.

 
 


 
Kauniita taloja ja katonharjoja!

 
Bruggen keskusaukiolla.

 
Jalat poikki.

 
Kirsikkakaljaa parhaassa kesäsäässä.

 
Vielä käveltiin.

 
Jokikanaalikoti!

 
Näin ne jotkut asuvat.


Drinksujen aika!
 

Kookosolutta, en suosittele.

 
Vielä viimeiset oluet.

 
Pienen suolaisen kera!

 
Uupunut, mutta onnellinen reissaaja.

 
Ravintolaselfie.

 
James ja olut ja näkymä illasta yli Bruggen.

 
Auringonlasku Bruggessa.