Tämä blogi kertoo kirjoittajan, Nelli, elämästä maailman toisella puolen Australiassa. OnNELLInen -blogi on vähän niin kuin päiväkirja -vaikka useimmin kyllä kuukausittain kirjoittelen! Jaan täällä kuulumisiani, kerron suunnitelmistani, ideoistani ja kiinnostuksistani. OnNELLInen haluaa olla uskalias, erilainen, aito, hauskakin, ja tietenkin oma itsensä eli nellimäinen XX















Saturday, 7 June 2014

Lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin!

Nyt voin sanoa, että viikot vilisi silmissä! Mulla oli tarkoitus päivitellä tapahtumia, mutta niin hektistä oli tämä elo, että päätin ottaa iisisti kaiken ylimääräisen suhteen. Puolisoviisumi on haettu ja maksettu ja nyt mun tulee vaan odotella (arvioitu käsittelyaika on 13-15kk!!). Meillä jäi tämän Eurooppa-loman suunnittelu kirjaimellisesti viimeisille päiville viisumikuvioiden takia (mun piti hakea myös matkustuslupa, sillä ilman sitä en voi poistua maasta puolisoviisumin käsittelyaikana). Mun piti myös sopia toissä tästä mun matkasta, mikä osoittautui liiankin helpoksi! Mun aussipomo vaan sanoi, että seuraavalla kerralla en saa stressata näin paljoa lomasuunnitelmista kertomisesta. Työt Elwood-vaateliikkessä kuulemma odottavat, kunhan tulen takaisin Ausseihin.
Tässä me nyt Jamesin kanssa istutaan junassa (Hollannissa) matkalla Pink Pop -festareille Landgraafiin (Kaakkois-Hollantiin). Meillä on takana ihanimmat kaksi päivää Amsterdamissa! Tämä tyttö on ollut yhtä hymyä, sillä Amsterdam on sanoinkuvaamattoman kaunis arkkitehtuurineen, kanaaleineen, kahviloineen ja pyörineen!! Me ostettiin uusi kamera juuri ennen reissua, mikä on osoittautunut parhaimmaksi hankinnaksi! James on pääasiassa toiminut kuvaajana ja ikuistanut ihania kuvia. Mulle tämä on eka kerta Hollannissa (Amsterdamissa), mutta Jamesille kolmas. Me majoituttiin ihan Centraal Stationin äärellä, mikä toimi hyvin meidän isojen matkatavaroiden kannalta. Me ollaan kävelty niin paljon -valehtelematta 15km kahden päivän aikana- niin ja pyöräilty myös! Aivan paras kokemus pyöräillä ympäri kaupunkia ja koittaa pysyä paikallisten tahdissa :D

Seuraavat kolme päivää me tullaan olemaan siis festareilla, joiden pääesiintyjänä on muuten The Rolling Stones!!! Oon kuunnellut viimeiset viikot Stone:ssja, joten tunnelmaan ollaan virittäydytty! Odotan myös kovasti näkeväni/kuulevani Heim:n ja Artick Monkeys :))
Me ollaan leirinnässä näillä festareilla, joten me hommattiin eilen teltta, patjat ja muut tarvittavat Amsterdamista. Meillä on niin paljon kannettavaa tällä hetkellä, että menee ihan urheilusuorituksesta. Tarkoituksena on jättää noi isot matkalaukut säilytykseen!
Meillä on niin monta suunnitelmaa aina sinne Juhannukseen saakka; festareiden jälkeen me matkataan muutamaksi päiväksi Belgiaan Antwerp:iin ja Brugge:een (me vuokrataan (automaatti)auto Antwerpistä ja minä toimin kuskina). Belgiasta me ajetaan Ranskaan ja majoitutaan kolme yötä vuokrahuoneessa, isossa villassa. Me ajetaan ja vieraillaan Normandiassa ja kuuluisilla D-day -rannoilla. Sittemmin meillä on tarkoitus myös tehdä päiväretki Mount St Michel -linnakkeeseen. Viikon päästä sunnuntaina me vieraillaan Versailles-palatsissa ja sittenpä sitä ollaankin jo Pariisissa, mikä on meidän viimeinen etappi ennen Suomeen tuloa 19.6 torstaina! Huh yritän päivittää matkakertomusta ajallaan! Halusin vaan muistuttaa, että blogi on ja toimii edelleen :P Koitan lisäillä muutamat lomakuvat, jotka me ollaan nappailtu uudella kameralla :) XX
Ps. Ekat kuvat ovat Jamesin syntymäpäivältä 1.6 XX
























No comments:

Post a Comment