Tämä blogi kertoo kirjoittajan, Nelli, elämästä maailman toisella puolen Australiassa. OnNELLInen -blogi on vähän niin kuin päiväkirja -vaikka useimmin kyllä kuukausittain kirjoittelen! Jaan täällä kuulumisiani, kerron suunnitelmistani, ideoistani ja kiinnostuksistani. OnNELLInen haluaa olla uskalias, erilainen, aito, hauskakin, ja tietenkin oma itsensä eli nellimäinen XX















Thursday, 17 October 2013

Kaikki hyvin tänään

Hei rakas blogi! Täällä ollaan pitkästä aikaa. Melkein kaksi kuukautta on kulunut viime postauksestani. En ole unohtanut sinua. Olet ollut mielessä joka päivä, mutta tänään on se päivä, kun taas palaan ja kerron kuulumisiani.
Niin kuin oon aijemminkin kirjoittanut, mulla on ollut vaikeuksia kirjoittaa postauksia. En ole oikein itse sisäistänyt tämän blogin tarkoitusta. Alunperin halusin kirjoittaa asioista, jotka tekevät minut onnelliseksi, mutta olen huomannut, että tuo tarkoitus on aika kliseinen ja sen takia haluan uudistua. Haluan, että tämä blogi kertoo Nellin elämästä -juuri sellaisena kuin se on, mukaan lukien ne onNelliset kuin myös epäonNelliset hetket.


Aamuauringon säteet puistosta, työmatkani varrelta :)


Kaunis iltapäiväaurinko kävellessäni lähikadulla :)

Tätä identiteettikriisiä blogini kanssa olen käynyt läpi sieltä asti, kun aloin kirjoittamaan, mutta itseni kanssa sitäkin kauemmin. Mulle on aina ollut tosi tärkeätä antaa hyvä kuva itsestäni kaikessa mitä elämässäni teenkin. Toisin sanoen olen/olen ollut perfektionisti; miettinyt vain, mitä muut ihmiset minusta ja päätöksistäni ajattelevat. Tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan. Epäonnistumisen pelko on vaivannut mua aina sieltä asti, kun aloitin kilpailemisen taitoluistelun parissa. Taitoluistelusta ja kilpailemisesta minulle tulee mieleen apinat pois niskasta -sanonta, jota muistan hokeneeni itselleni ennen kilpailusuoritusta. Sanonnan hokeminen harvoin auttoi, sillä epäonnistumisen pelko otti minusta vallan ja suoritukseni olivat sen mukaiset; alisuoriuduin usein. On aika ironista, että nuo samat apinat (=epäonnistumisen pelot) ovat roikkuneet tähänkin päivään saakka niskassani. Oli kyseessä sitten työtehtävät, ylioppilaskirjoitukset, tulevaisuuden suunnitelmat, ystävyyssuhteet, ulkonäkö tai vaikkapa tämä blogi. Mielessäni on aina pelko siitä, että jos epäonnistun jollain lailla, nolaan itseni ja mitä muut ihmiset minusta sitten ajattelevat?



Olin yksi päivä kävelyllä ja näin tän kauniin ruusun, joka oli kasvattanut itsensä verkkoaidan läpi. Kun tarpeeksi uskoo niin pystyy mihin vaan -eiks niin :)


Takaisin tähän päivään. Haluan tänään kirjoittaa totuudenmukaisesti kuulumisistani. Tällä hetkellä istuessani sohvalla kotonani Murrumbeenassa, Melbournessa, mulla on asiat aikas hyvin :) Oon lähdössä töihin noin tunnin kuluttua, mutta päätin, että sitä ennen ainakin aloitan tän postauksen kirjoittamisen.
Mulla on ollut vaikeata viimeisten parin kuukauden aikana. Kaikki ketkä mut tuntevat parhaiten, tietävät, että oon käynyt läpi paljon viimeisten vuosien aikana (koulun päättyminen, au pair -vuosi Lontoossa, James, muutto Australiaan ja sitten edelleen se pähkäily kaiken tän tapahtuneen keskellä; mikä musta tulee isona ja mitä haluan opiskella). Näiden vuosien varrella olen käynyt läpi vaikeita aikoja. Vaikeilla ajoilla tarkoitan niitä jaksoja elämässäni, joina usko itseeni on totaalisesti kadonnut. Kirjoitan nyt masennuksesta ja ahdistuksesta, jotka ovat saaneet ajoittain musta yliotteen. Syy miksi haluan jakaa todella henkilökohtaisia asioita itsestäni tässä blogissa on se, että haluan tämän blogin olevan aito, kaunistelematon, rehellinen ja omanlaisensa kuvaus minusta, Nellistä, Haluan osoittaa itselleni, että minun ei tarvitse pelätä, hävetä tai uskoa mitään negatiivista itsestäni, mitä olen noilta apinoiltani niskaani saanut. Olen juurikin niin täydellinen kaikkine epätäydellisyyksineni -niinkuin kaikki muutkin ihmiset!



Tää puutarha näytti kuin jostain satukirjasta ja sen takia halusin ikuistaa sen :)


Masennus ja ahdistuneisuushäiriö ovat sairauksia, mutta samalla vain sanoja. Samoin on syömishäiriö. Nuo sanat liitettyinä minuun eivät tee minusta huonoa tai epäonnistunutta ihmistä. Itseasiassa voin sanoa varmaan ensimmäisen kerran olevani hyvä ja onnistunut ihminen, sillä olen hakenut ja saanut apua viimeisten viikkojen aikana :) Tarkemmin yksityiskohtiin takertumatta kerron, että käyn viikottain terapiassa, josta on ollut todella hyötyä. Pidän tästä terapeutista kovasti ja koen pääseväni eteenpäin. Sain myös lääkitykseni takaisin ja tällä kertaa aijon pysyä siinä. Lisäksi osallistuin toissa viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni syömishäiriöisten tukiryhmään, joka oli sanoinkuvaamaton kokemus. Niin kuin kaikki muutkin näiden samojen sairauksien kanssa pyöriskelevät ihmiset, tiesin, että en ole ainoa ongelmineni. Kuitenkin vasta tuohon tukiryhmään osallistuminen ja näiden muiden henkilöiden kanssa keskustelu auttoivat minua sisäistämään sen faktan; EN OLE YKSIN.

Aika painavaa ja henkilökohtaista tekstiä -saattaapi joku ajatella. Minulle tän postauksen kirjoittaminen ei todellakaan tunnu raskaalta tänään. Tämä blogi on minun blogini ja kuten jo alussa kirjoitin, haluan, että se kertoo minun elämästäni. Uskon, että vaikeudet saa käännettyä voitoiksi ja heikkoudet lopulta vahvuuksiksi. Tällä asenteella oon valmis tähänkin päivään :) Jotta tähän postaukseen jäisi hiukan kevyempi fiilis, kerron, että olen saanut joitain hyviäkin uutisia viimeisten viikkojeni aikana; aloitan nimittäin uudet työt Cotton On -vaateliikkeessä joulutyöntekijänä! Tää pesti alkaa 1.11, joten vielä pari viikkoa odottelen. Uudet tuulet siis puhaltavat. Tänään ja tässä hetkessä kuitenkin mennään. Nyt on aika valmistaa lounas ja suunnata sitten töihin. Lähetän keväiset auringonsäteet sinne syksyiseen Suomeen XX

Ps. Haluan vielä muistuttaa tässä tekstissä itseäni siitä, että mulla on rakastava poikaystävä, vanhemmat, sisko, ystäviä sekä välittäviä tuttavia, työnantajia ja sukulaisia. Oon kiitollinen kaikista näistä ihmisistä :)


Suomi-loman tuliaisiani, Marimekon kankaat Kiteen tehtaanmyymälästä, joista päätin vihdoin ja viimein tehdä jotain...


Ensimmäinen kangas muuntui verhoksi kirjahyllyn eteen...Mulla oli siis James äidin ompelukone käytössä! :)


Toinen on nyt väliaikasesti peittämässä Jamesin kirjastosta tuomaa tuolia :)


Kolmannesta ompelin tyynyliinan :)


Meidän pikku kylppäri ja uusi matto :)


A cup of tea and date scones from Bakers Delight on Sunday afternoon :)


Ruokailu-"tila" :D


#me #today morning #fresh #sun is shining #happy

Wednesday, 16 October 2013

Heissuli vei! Pikaista postausta tiedossa nyt, sillä oon vihdoin ja viimein -melkein kahden viikon tauon jälkeen- päässyt nettiin! Tänään, sunnuntaina, on mun vapaapäivä ja starttasin sen x-training -tunnilla klo 8.15 mun uudella ReCreation-salilla, Carnegiessa, jonne on noin 15min kävelymatka meiltä. Uudet tuulet puhaltavat nyt, kun Nelli ja James ovat päässeet OMAAN kotiin!
Meillä oli muutto viikko sitten viikonloppuna ja kiireinenhän siitä viikonlopusta tuli, kun me molemmat oltiin muuttopäivänä, lauantaina, töissä ja tietenkin eri aikoihin! Onneksi oli Jay, Jamesin kaveri, joka antoi auttavan kätensä ja pojat saivat roudattua suurimmat vietävät uuteen osoitteeseen mun myydessä leipää! Voi apua sanon vaan tästä muuttoprosessista; miten paljon tavaraa siihen meidän pikkuhuoneeseen lopulta mahtuikaan! Oon sanonut kaikille, että tämä tyttö saapui Australiaan vuosi sitten yhdellä matkalaukulla ja nyt jos ois matkattava, niin rekka siihen tarvittais :D
Tän viimeisen parin viikon aikana me ollaan ehditty muuttaa, hommata juttuja oppshopeista ja tehty 3 Ikea-reissuakin! Oon yllättynyt miten hyvä oon itsekin ollut Ikeassa käydessä; oon todella pysynyt tarvittavat-listalla enkä haalinut turhia ylimääräisiä juttuja. Mulle on myös valjennut, että en enää näekään kaikkia niitä "halpoja ja helppoja" Ikea-raitkaisuja parhaimpina, vaan oon pitänyt silmäni auki kierrellessä oppshoppeja ja ohittaessani hard rubbish -roskakasoja! Vanhassa vara parempi, mitä nyt huonekaluihin tulee! Oon hyväksynyt uutena vain mustanruskean lack-apupöydän ja expedit-hyllykön. Niiden ympärillä ovat sovussa kaikki meidän muut vanhat, löydetyt & käytetyt kalusteet!
Tää oman kodin stailaus -vaihe on saanut mut syttymään ja samaa olen huomannut Jamesissakin! Me ollaan käytetty illat nyhjäten yhdessä kaikenlaisia asetelmia ja järjestyksiä meidän uudessa kodissa. James totesi mulle, että nyt hän ymmärtää, miksi minä olen aina innoissani haalinut kaikkea kivaa ja kaunista kotiin; vihdoinkin ne kaikki tavarat ovat saamassa oman paikkansa! Kimppakämpässä, Hamptonissa, ne ihanat jutut eivät oikein päässeet oikeuksiinsa, sillä miljöö ei ollut se oikea! Onneksi nyt on toisin!
Siivoilua uudessa kämpässä on myöskin riittänyt; tein elämäni järkyttävimmän urakan, kun pesin lattian ja seinät uunin takaa, jota ei oltu varmastikaan KOSKAAN siirretty. Sitä mädäntyneen&kuivuneen ruuan määrää lattiassa... en taida kertoa enempää, mutta tehty se on ja suomalaisella sisulla jälleen!
On ollut ihana huomata, miten kaikki tutut ovat tarjonneet tavaroitaan tän meidän muuton yhtyedessä. Toinen sohvistamme on mun henkilöstöpäällikön kotoa -vanha ikealainen sekin- ja myös leivänpaahdin saatiin sohvan mukana kyytiin! Jamesin äiti on ollut meidän suurin avustaja lahjoittamalla meille heidän vanhan jääkaappinsa (Jamesin perhe kuulemma oli jo "harkitsemassa" uuden ostoa) ja hommaamalla pieniä tupaantuliaisjuttuja, kuten pölynimurin ja mikron. Eihän tuollaiselle aidosti innokkaalle ja avuliaalle ihmiselle voi muuta sanoa, kuin että KIITOS<3

Oon tällä hetkellä Jamesin kotona Oakleighissa, jonne meiltä on pyöräilymatkaa noin 10-15min. Minä en enää puhu muusta kuin minuuteista, kun on kyse matkasta. Tulin pikaisesti päivittelemään mun blogia, jotta saan kerrottua kuulumisia ja jaettua muutamat kuvat uudesta paikasta kalusteiden kanssa. Hommahan on kesken tän sisustamisen kanssa; meille on vielä tulossa säilytyshyllykkö makuuhuoneeseen ja muutama muu juttu vaihdossa. Laittelen taas pian kuvia lisää!

Ps. Nettiyhteyden hommaaminen on Jamesin käsissä, joten toivottavasti pikaisesti saadaan tämäkin homma hoidettua. Onneksi James on saanut jo hommattua maksullisen kanavapaketin televisioon, jotta me päästään katsomaan aussie-jalkapalloa! Asiat tärkeysjärjestykseen...